Oikeastaan kaiken kerronnan takana on valtava kiinnostuksemme ihmismielestä ja sen toiminnasta. Vasta 1800-luvun loppupuolelta, kun Sigmund Freud (1856–1939), Carl Jung (1875–1961) ja muut kumppanit alkoivat kehittää psykoanalyysistä enemmän tai vähemmän varteenotettavaa tieteenalaa, otti myös psyykeen laajempi ymmärrys ottaa tuulta siipiensä alle. Psykoterapia otettiin mukaan myös elokuviin ja tv-sarjoihin.
Syyspimeille ensi-iltaan tuleva Huutamisen taito kertoo tilanteesta, jossa terapeutin ja hänen asiakkaansa polut yhtyvät terapiaistuntojen ulkopuolella yksityiselämässä. Näin käy Anulle (Jonna Järnefelt), kun hänen pitkään terapoimansa mutta muutamaa kuukautta aiemmin hoitonsa lopettanut Heloise (Alina Tomnikov) ilmestyy yllättäen mökille juhannuksenviettoon Anun pojan Antin (Samuel Kujala) uutena tyttöystävänä. Aiemmin mökille ovat ehtineet Anun ystäväpariskunta Mette ja Jaakko, joita Elinä Knihtilä ja Tobias Zilliacus esittävät.
Heloisen saapuminen saa Anun tolaltaan, koska on kuullut pohjiaan myöden Heloisen hyvin vaikeasta suhteesta vanhempiinsa. Erityisesti häntä huolettaa Antti, sillä Heloisella on paljon äärettömän väkivaltaisia pakkoajatuksia, jotka liittyvät intiimeihin tilanteisiin.
Elokuvan asetelma on kiinnostava. Nyt seuraa mutta-lause. Vaikka tarinan lähtöasetelma on suomalaisessa elokuvassa uudenlainen, ei pitkän elokuvan ohjausdebyyttinsä tekevä Josefina Rautiainen saa siitä riittävästi irti. Ei, vaikka hän on osannut pitää elokuvan riittävän pienimuotoisena ja hänellä on ollut käytössään hyvät näyttelijät.
Jonna Järnefelt tekee terapeutti-Anun viileän ja analyyttisenä ammattilaisena, kun taas yksityinen äiti-Anu on täysin erilainen. Alina Tomnikov tulkitsee haavoitetun ja mieleltään epävakaan Heloisen hienosti. Elina Knihtilä ei kaverin roolissaan taaskaan petä, ja Tobias Zilliacus tuo hyvin hahmon persoonan esille, vaikka onkin enemmän statisti. Mutta ei yhtä pahasti kuin Antti, jonka ainoana tehtävänä on saattaa Anu ja Heloise samaan paikkaan.
Hyvä ratkaisu on kuljettaa tarinaa kahdella eri aikatasolla terapiaistunnoissa ja mökkijuhannuksessa. Näin tarina ja sen päähahmot selittyvät paremmin. Käsikirjoittajana kannuksensa hankkinut uudemman polven elokuvantekijä Josefina Rautiainen ei oikein tunnu tietävän, minne hän haluaa tarinansa viedä. Komedian tielle ei sentään, Luoja paratkoon, ole lähdetty. Ei myöskään trillerin poluille, vaikka aineksia sellaiseksi olisi ollut. Mutta näin draamana se jää laimeaksi ja tyngäksi. Sääli, koska aineksia ja yritystä on ollut. Ehkäpä jonkun dramaturgin konsultaatio olisi ollut paikallaan.
Niin, ja se huutamisen taitokin tulee selitetyksi.
Hannu Liekso
Huutamisen taito -elokuvan traileri
