Kapernaum – kaaoksen lapset on tarina lasten elämästä Libanonin kaduilla. Nuori Zain (Zain Al Rafeea) haastaa vanhempansa oikeuteen laiminlyönnistä. Zain on vihainen vanhemmilleen saamastaan elämästä, sillä synnyttämällä Zainin tähän maailmaan vanhemmat ovat tuominneet hänet köyhyyteen ja kurjuteen.
Nadine Labakin elokuva on ikävää katsottavaa. Se on toivoton kuvaus lasten elämästä yhteiskunnassa, joka pakottaa heidät kasvamaan aikuisiksi liian aikaisin. Zain muistuttaa ikäistään vain kokonsa puolesta; poika on muuten kovin vakava ja kiroilee kuin merimiehet konsanaan. Zain suojelee sisaruksiaan, erityisesti siskoaan Saharia kuin karhu poikasiaan ja ajoittain tuntuukin, että koko perhe on kasassa vain lasten periksiantamattomuuden ansiosta.
Kapernaum pääsee kunnolla vauhtiin, kun Zain karkaa kotoaan. Zainin vanhemmat lupaavat Saharin vuokraisännän iljettävän pojan vaimoksi ja Zain pakenee kotoaan suurempaan maailmaan, joka paljastuu yhtä kylmäksi kuin kotiolot. Zain tapaa laittoman etiopialaisen siivoojan Rahulin, joka salakuljettaa pienen vauvansa töihin luvatta. Zain lupaa huolehtia vauvasta Rahulin kotona, mutta eräänä päivänä Rahul ei enää palaakaan kotiin. Zain on jälleen yksin maailmassa, joka ei välitä hänen kaltaisistaan lapsista. Zain kuljettaa Rahulin pientä vauvaa, Yonasia pienessä kärryssä ympäri kylää. Ahne ihmiskauppias Aspro tarjoutuu ostamaan Yonasin ja katsoja pelkää Zainin vastausta. Onko 12-vuotias poika oppinut aikuisilta liikaa myydäkseen viattoman lapsen oman etunsa tavoittelemiseksi?
Elokuvan keskiössä olevat lapset ovat uskomattomia. Zainia esittävä Zain Al Rafeea on luonnollinen ja teeskentelemätön roolissaan. Ohjaus tekee tilaa Al Rafeean raivolle ja Labaki antaakin pojan raivota sydämensä kyllyydestä kylmälle maailmalle. Myös Rahulia esittävä Yordanos Shiferaw on vaikuttava roolissaan. Rahulin tarinalle ei vain löydy Labakin elokuvasta kuitenkaan tarpeeksi tilaa. Elokuva Rahulin epätoivoisesta tilanteesta olisi yhtälailla mielenkiintoinen ja koskettava, mutta Kapernaum on elokuva lapsista.
Kapernaum ei silti ole täydellinen. On helppo kadota Kapernaumin synkistelyyn ja toivottomuuteen, mutta ne eivät poista elokuvan ongelmia. Toivottomuus saa elokuvan tuntumaan tärkeältä, mutta Kapernaum on välillä niin vakava, että se on suorastaan luotaantyöntävä. On vaikea välittää asioista tai hahmoista, kun elokuva kerta toisensa jälkeen osoittaa, että välitämme turhaan, maailma on jo hylännyt elokuvan lapset.
On Kapernaum ajoittain hauskakin, kuten Zainin kiivetessä naista esittävän patsaan päälle ja paljastaessa sen rinnat, mutta tämäkin kohtaus on katkeransuloinen ja surullinen, sillä se vain paljastaa Zainin olevan yhä lapsi, joka on pakotettu käyttäytymään kuin aikuinen selvitäkseen.
Kapernaum on myös ajoittain hieman kömpelö leikkaukseltaan. Labaki ja leikkaaja Konstantin Bock eivät täysin onnistu nitomaan oikeustalolla tapahtuvia kohtauksia elokuvan muihin kohtauksiin. Kapernaum on kuitenkin koskettava elokuva, jolla on jotain sanottavaa maailmasta jossa elämme.