Kolmiulotteisuutta katsojan silmille hyppimättä mukavasti hyödyntävä animaatio kärpästen kuumatkasta olisi suhteellisn hauska seikkailu, jos ei loppupuoliskollaan harhautuisi lastenelokuvan kannalta ikävästi väkivaltaisillekin sivu-urille.
Ihmisten ensimmäisellä kuumatkalla oli mukana myös kolme hyönteistä, jos 3D-animaatiota Kärpäsenä kuuhun on uskominen. Pieni kärpäspoika haaveilee seikkailusta ja suostuttelee kaksi ystäväänsä mukaan lähdössä olevalle kuulennolle.
Ensimmäinen vain 3D:tä ajatellen tehty animaatio ei käytä tekniikkaa tökkiäkseen ihmisiä silmiin eri esineillä. Toki mukana on paljon itsetarkoituksellista kolmiulotteisuuden esittelyä, mutta yleensä kamera-ajoista koostuvat kohtaukset ovat mukavaa katsottavaa. Siksi tarinan kustannuksella tapahtuvan tekniikkavetoisuuden voisi antaa anteeksi, mutta loppupuolella mennään pahasti metsään.
Vaikka pelkässä avaruusseikkailussa olisi tarpeeksi omaa jännitystä, mukaan on otettu lapsikatsojille varmasti käsittämätön kylmän sodan ajan neuvostoagenttien salajuoni. Paitsi että se johtaa melko mauttomiin lipunliehutuksiin, se pakottaa päättämään muuten leppoisan seikkailun kohdeyleisö huomioiden käsittämättömään potku-hakkaus-väkivaltaan.