Tositapahtumapohjainen kertomus saamelaisten kansannoususta kärjistää tarinan konnia ja sankareita, mutta toimii Nils Gaupin lämpimän ohjauksen ja kauniin kuvauksen johdosta.
Liike-elämän intressit ja järjestäytynyt uskonto liittoutuvat 1800-luvun lapissa saamelaisia vastaan, kun näiden hengellinen ryhtiliike uhkaa kummankin arvovaltaa. Pienen norjalaiskylän miehet viihtyvät turhankin hyvin paikallisen puotipuksun kapakassa, ja eivätkä ruokaan tarkoitetut poronhoidolla saadut rahat riitä sammuttamaan loputonta tuliliemen janoa. Velaksi juominen johtaa porojen pakkolunastukseen, mutta mikäs on ollessa, kun ulosmittaajat tarjoavat viinaryypyn, ja kierre alkaa alusta.
Lopulta alueen naiset saavat Käki-elokuvasta (Kukushka, 2002) tutun Anni-Kristiina Juuson esittämän Elenin johdolla tarpeekseen. He raahaavat miehet kauppamatkan aikana kirkkoon kuulemaan omatunnon ääntä. Poropaimenet perustavat vielä oman osuuskuntansakin, joka käy hakemassa tarvikkeita paikallisen kauppiaan ohi. Elen pitää herätyskokouksia raittiimman ja hengistyneemmän ilmapiirin ylläpitämiseksi. Beck-sarjan Gunvald Larsonina meilläkin tunnetuksi tulleen Mikael Persbrandtin näyttelemä kauppias ei katso hyvällä vähentyneitä tulojaan. Hän saa suhteillaan aikaan sen, että paikalle lähetetään liike-elämän tarpeita ja anteja ymmärtävä pappi, joka ottaa tehtäväkseen tukahduttaa kerettiläiset herätysliikkeet. Paimentolaiset saavat huomata, että jopa laki voidaan kääntää heitä vastaan.
On kulunut yli 20 vuotta siitä, kun Nils Gaup säväytti esikoisellaan, pienimuotoisella sankaritarulla Tiennäyttäjä (Ofelas, 1987). Se avasi ovet kansainvälisille markkinoille, mutta Gaupin muutamat tällä välillä tekemät elokuvat eivät ole vakuuttaneet samalla tavalla. Vaikka Kautokeinon kapina perustuukin tositapahtumiin, sen vahvuus on sama kuin Tiennäyttäjän: suurella sydämellä kuvattu yksittäisen ihmisen kamppailu olosuhteita ja ylivoimaista vihollista vastaan.
Kerronnallisestikin Kautokeinon kapina muistuttaa satua. Sen hyvät ovat todella hyviä ja naiivin viattomia luonnonlapsia ja pahikset todellisia ihmispiruja. Tarina jää ehkä ohkaiseksi, mutta se ei häiritse katsojan samaistuessa täysillä päähenkilöiden ahdinkoon. Lapin karujen maisemien tunnelmallisena kuvaajana Gaup loistaa myös kuin esikoiselokuvassaan.