New Yorkin Times Squaren valotaulujen katveessa sijaitsee turistien suosima kiireinen ravintola, jonka nimi on mielikuvituksettomasti The Grill. Ravintolan keittiössä, visusti piilossa turistien katseilta, työskentelee joukko paperittomia siirtolaisia.
Alonso Ruizpalaciosin ohjaama ja käsikirjoittama Keittiöelämää (La cocina) tarkentaa tämän kuvitteellisen ravintolan yhteen erityisen kaoottiseen päivään. Elokuvan käsikirjoitus perustuu Arnold Weskerin näytelmään The Kitchen (1957). Weskerin näytelmän tapahtumapaikka on siirretty Lontoosta New Yorkiin.
Elokuvan pääteema paperittomien heikosta asemasta, jatkuvasta piilottelusta ja pelossa elämisestä on erityisen ajankohtainen nyt, kun Trumpin hallinto ratsaa urakalla paperittomia siirtolaisia, erottaa heitä perheenjäsenistään ja passittaa rajan taakse.
Ravintolan keittiöön kuljetaan meksikolaisen Estelan (Anna Díaz) matkassa. Estela saapuu laivalla New Yorkiin ja taustalla välähtää amerikkalaista unelmaa symboloiva Vapaudenpatsas. Mustavalkoisena kuvatun elokuvan alun kuvauksessa on unenomaista, hidasta liikettä, mikä kuvastaa hienosti Estelan toiveikkuutta, kun hän saapuu uuteen maailmaan.
Elokuvan kuvaus on Juan Pablo Ramirezin käsialaa, ja se onkin elokuvan yksi parhaiten toimivia elementtejä. Kuvaus vaihtelee viipyilevistä unenomaisista jaksoista nopeisiin hektisen keittiön siirtymiin. Muutamissa kohtauksissa mustavalkoisuutta rikkovat värit alleviivaavat elokuvan avainteemoja, mikä on erityisen toimiva tehoste.
Estela ei puhu englantia, mutta hänet palkataan saman tien ravintolan keittiöön. Hänen kauttaan näytetään, kuinka helposti paperittomille löytyy töitä piilosta ravintolan keittiöstä. Tarjoilijat sen sijaan ovat enimmäkseen valkoisia amerikkalaisia, muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta.
Tarinan keskiöön nousee kokkina työskentelevän paperittoman Pedron (Raúl Briones) ja amerikkalaisen tarjoilijan Julian (Rooney Mara) suhde – sekä ravintolan kassasta edellisiltana kadonneet 800 dollaria.
Pedro on intohimoinen kuumakalle, joka haaveilee perhe-elämästä Julian kanssa. Julia on tullut Pedrolle raskaaksi ja haluaa abortin, minkä päätöksen Pedro yrittää pyörtää. Sekä Pedroa tulkitseva Raúl Briones että Rooney Mara Julian roolissa ovat rooleihinsa nappivalintoja. Siinä missä paperittomat haluaisivat tulla näkyviksi uudessa kotimaassaan, Julia kertoo Pedrolle, että hänen unelmansa on tuntea katoavansa.
Stressaavan ravintolakeittiön kuvaus tuo mieleen The Bear -sarjan, jonka maailma on kuitenkin kotoisan turvallinen verrattuna Ruizpalaciosin kuvaamaan raadolliseen hyväksikäyttöön. Elokuvan runollisemmatkin kohtaukset ovat enemmän luonteeltaan melankolista kuin elämäniloja juhlistavia huippuhetkiä.
Ruizpalaciosin ohjaus kantaa melkein elokuvan loppumetreille asti, mutta loppupuolen teatraalinen hillittömyys rikkoo muuten niin hienon kokonaisuuden. Tunnepitoinen loppuhuipennus olisi hillitymmin ohjattuna ollut tehokkaampi.
Käsikirjoituksen tempo on toimiva lukuun ottamatta loppupuolen harmittavaa tyylilajin muutosta. Dialogiin on ripoteltu komiikkaa mutta myös syvyyttä. Erityisen hienosti käsikirjoitettu on kohtaus, jossa keittiön paperittomat työntekijät ovat tauolla ja kertovat unelmistaan.
Keittiöelämää on hengästyttävä, kaoottinen ja melankolinen kuvaus paperittomien ahdingosta. Se kysyy, mikä onkaan virhe järjestelmässä – se, että paperittomat pääsevät maahan vai se, kuinka helposti amerikkalaiset ovat valmiita hyväksikäyttämään heitä työvoimanaan.
Susanna Bono
Keittiöelämää -elokuvan traileri
