Kirottu-elokuvasarjasta on tullut valtava menestys spin offeineen, ja on syntynyt kokonainen Kirottuversumi. Se varsinainen elokuvasarja kuitenkin päättyy nyt ilmestyvään viimeiseen osaan. Tai niin ainakin luvataan jo alaotsikossa Viimeiset riitit. Mikä on luvalla sanoen hieman outo suomennos, sillä alkuperäinen nimi Last Rites tarkoittaa viimeistä voitelua. Pääasia kuitenkin on, että tämä manailu päättyy, sillä neljäs osa on varsinaisista Kirottu-elokuvista heikoin.
Elokuvan sanotaan markkinointiteksteissä jälleen perustuvan ”tositapahtumiin”, ja kyllähän se siinä mielessä pitää paikkansa, että elokuvan keskushahmot Ed ja Lorraine Warren olivat todellisia henkilöitä. Toinen juttu sitten on, kohtasivatko he tapauksissaan oikeasti mitään yliluonnollista. Elokuvissa heistä on tehty sankarillisia itseoppineita demonologeja, joita tiedemaailmajostain syystä hyljeksi.
Kaksi ensimmäistä Kirottu-elokuvaa olivat viihdyttävää kauhua, sillä Saw-elokuvilla maineensa luoneella ohjaaja James Wanilla on tyylitajua ja näkemystä. Sitten Wan jättäytyi elokuvasarjan takapiruksi, ja tilalle tuli Michael Chaves, joka on urakoinut myös elokuvasarjan spin offeja. Tälläkin kertaa on yritetty rakentaa tyylikästä ajankuvaa, mutta elokuvan 1980-luku näyttää tylsältä tv-sarjalta.
Warrenin pariskunnan (Patrick Wilson ja Vera Farmiga) manaushommat ovat hiipuneet. Luennoilla on hiljaista, ja heille heitetään Ghostbusters-läppää. Ediä vaivaa sydänvika. Aikuiseksi kasvanut tytär Judy (Mia Tomlinson) alkaa heilastella James Deania muistuttavan traumoista toipuvan ex-poliisiin (Ben Hardy) kanssa. Siitä syntyy yksi elokuvan turhista sivujuonista
Pääjuoni kertoo tapauksesta Pennsylvaniassa. Räyhähenki alkaa vainota kahdeksanhenkistä Smurlin perhettä, ja Warrenin pariskunta menee hätiin. Jännitystä nostatetaan pitkään. Talossa on jonkinlainen yliluonnollinen voima, joka vaanii kellarissa, ruokakomerossa ja ullakolla. Se touhuaa kaikenlaista, mutta mitään erityisen pelottavaa se ei saa aikaan. Lähinnä se tekee käytännön piloja puhelinjohdolla, kuiskii salaperäisesti tai vilauttaa kalpeaa naamatauluaan. On narisevia lattioita ja itsestään keinuvia kiikkustuoleja. Myös Warrenien perhettä vaanii yliluonnollinen voima, joka ilmestyy tiskialtaaseen tai morsiuspukua sovittavan tyttären hameen alle.
Elokuvan pahuus on kuin Final Destination -elokuvien kuolema, joka rakentelee ikäviä sattumuksia henkilöiden pään menoksi. Tässä elokuvassa kuitenkin kaikesta selvitään (äkki)säikähdyksellä, vaikka mummo kaatuukin portaissa ikävän näköisesti ja pahaenteisesti haukkuva kultainen noutaja lentää päin seinää. Näyttävä oksennuskohtaus on lähinnä tahattoman koominen. Vertakin on saavikaupalla, mutta kauhutunnelmaa se ei nostata. Kirouksen välikappaleena on jättimäinen peili, joka painaa kuin synti, mutta silti sitä pitää kanniskella edestakaisin, ja aina se ilmestyy takaisin. Ehkä jännittävin kohta on se, kun sydänvaivoista kärsivän Ed-paran rintaan alkaa pistää, ja nitropurkki levahtaa lattialle. Kaiken hölmöyden kruunaa aivan liian pitkä jälkinäytös, joka on kuin huonosta romanttisesta komediasta. Neljät manaukset ja yhdet häät!
Jussi Huhtala
Kirottu 4: Viimeiset riitit -elokuvan traileri
