Kronos Kairos -elokuvan tarina on yksinkertainen, mutta se etenee enemmän musiikin ja visuaalisuuden ohjaamana kuin juonellisen rakenteen kautta. Valkoiseen Adidaksen pukuun sonnustautunut mies eroaa naisesta, joka pyörittelee käsissään palloja ja strippitankoa. Katkeruuden vallassa mies rikkoo tangon, ja sen sisältä paljastuu outo, tyhjyyttä symboloiva pallo. Korjatakseen tekonsa mies hakee apua ex-vaimonsa uudelta kumppanilta, joka auttaa mielellään ”korjaamaan tyhjyyden”.
Herra Ylpön visuaalinen ote on poikkeuksellisen hallittu. Jokainen kuva on sommiteltu kuin huolellisesti maalattu taulu. Vfx-tehosteet, erityisesti leijuva pallo, on toteutettu yllättävän hienovaraisesti ja taitavasti. Ne sopivat saumattomasti elokuvan taiteelliseen ilmeeseen.
Musiikki on yksi elokuvan vahvimmista osa-alueista. Se on läpi teoksen ahdistava ja kaunis, ajoittain jopa aistillinen tavalla, joka muistuttaa ASMR-äänimaisemia. Erityisesti loppupuolella äänisuunnittelu alkaa särähdellä ja riipivä äänimaailma korostaa päähenkilön sisäistä tuskaa ja elokuvan symbolista kerrontaa.
Siinä missä visuaalisuus ja äänimaailma ovat huippuluokkaa, elokuva kompastelee dialogissaan. Repliikit tuntuvat irrallisilta ja rikkovat muuten eheän taidekokemuksen. Myös päähenkilön seksuaalinen turhautuminen ja eron jälkeinen epätoivo lipsuvat ajoittain tahattoman koomisiksi, kuin humalainen haparointi makkaraperunajonossa.
Kronos Kairos on kunnianhimoinen ja visuaalisesti häikäisevä teos, joka puhuttelee ennen kaikkea taide-elokuvien ystäviä ja marginaalisempaa yleisöä. Vaikka kokonaisuus ei toimi täysin elokuvana, sen rohkeus, omaperäisyys ja visuaalinen ilmaisu tekevät siitä vaikuttavan taidekokemuksen.
Werneri Pihlajamäki
Kronos Kairos -elokuvan traileri
