19-vuotiaan Maria Schneiderin (Anamaria Vartolomei) elämä muuttuu, kun italialainen ohjaajasuuruus Bernardo Bertolucci (Giuseppe Maggio) kiinnittää hänet elokuvansa Viimeinen tango Pariisissa (1972) naispääosaan. Kokonaisuuden kruunaa se, että vastanäyttelijäksi valikoituu ikoninen Marlon Brando (Matt Dillon).
1970-luvun alussa Schneider on näyttelijänä vielä melko tuntematon. Hän uskoo Bertoluccin elokuvan avaavan tien tähtiin. Nuori näyttelijä ei kuitenkaan aavista, minkälaisen hinnan hän joutuu roolistaan maksamaan. Schneiderin kokemukset elokuvan kuvauksissa langettavat pitkän varjon hänen myöhemmän uransa sekä henkilökohtaisen elämänsä ylle.
Ranskalaisohjaaja Jessica Paludin elokuva Marian totuus (2024) vie Bertoluccin kuuluisan elokuvan kulisseihin ja näyttää Schneiderin näkökulmasta, mitä elokuvan kuvauksissa tapahtui. Nuori näyttelijälupaus yrittää elokuvan ilmestymisen jälkeen kertoa lehdistölle kokemastaan asiattomasta kohtelusta Bertoluccin ohjauksessa, mutta hänet vaiennetaan.
Viimeinen tango Pariisissa herätti ilmestyessään laajaa paheksuntaa lukuisten alastonkohtaustensa ja seksikuvaustensa vuoksi. Paludin elokuva näyttää, kuinka kritiikki kohdistettiin lähinnä 20-vuotiaaseen Schneideriin Bertoluccin ja Brandon päästessä luikertelemaan vastuusta. Paludin elokuva välittää osuvasti sen naisvihan, joka Schneideriin kohdistui elokuvan jälkimainingeissa.
Bertoluccin elokuvan jälkeen Schneiderille tarjottiin pitkään vain rooleja, jotka sisälsivät runsaasti alastonkohtauksia ja joissa hänen tehtävänsä oli esiintyä lähinnä miesten halun kohteena.
Paludin elokuva antaa vihdoin äänen vaiennetulle Schneiderille. Paludin ja Laurette Polmanssin käsikirjoitus perustuu löyhästi Marian serkun Vanessa Schneiderin kirjaan Tu t’appelais Maria Schneider (2018).
Anamaria Vartolomei nuorena Mariana on vaikuttava. Vartolomei tuo rooliin herkkyyttä ja haavoittuvuutta, jonka Bertolucci luultavasti Schneiderissa tunnisti ja jota hän niin taitavasti käytti hyväkseen Viimeisen tangon kuvauksissa.
Paludin elokuvassa Marian näkökulmaa vahvistetaan suuntaamalla kamera Vartolomein kasvoille. Vartolomei onnistuukin välittämään nuoren naisen ahdingon ja ristiriitaiset tunteet ilmeiden hienovaraisilla vivahteilla.
Musiikkia käytetään elokuvassa taitavasti tehokeinona. Yhdessä mieleenpainuvimmista kohtauksista Talking Headsin Psycho Killer ilmentää osuvasti Marian kuvausten jälkeistä sekavaa olotilaa.
Elokuvan tarina rakentuu kolmen eri teeman ympärille. Elokuvan alkupuolella kuvataan sitä haavaa, jonka isän poissaolo ja äidin henkinen ailahtelevuus on teini-ikäiseen Mariaan jättänyt.
Toisessa osassa keskitytään Bertoluccin elokuvan kuvauksiin, mikä vie suurimman osan Marian totuuden kestosta. Itse avainkohtaukseen pääseminen kestää kuitenkin tarpeettoman kauan. Palud lataa kohtauksen kuitenkin täyteen raakaa tunnetta. Marian kokemus Viimeisen tangon raiskauskohtauksen kuvaamisesta painuu katsojan ihon alle.
Elokuvan viimeisessä osassa Palud siirtyy kuvaamaan Viimeisen tangon jälkipyykkiä sekä sen traagisia vaikutuksia Marian elämään.
Aikajanaa on Paludin elokuvassa hieman hankala hahmottaa. On epäselvää, kuinka paljon aikaa eri tapahtuminen välillä on kulunut, Vartolomei kun ei tunnu vanhenevan lainkaan elokuvan edetessä.
Elokuvan suurin vahvuus on tärkeän aiheen ajankohtaisuudessa ja siinä, että vihdoinkin 1970-luvulla vaiennetun Schneiderin näkökulma tulee näkyväksi.
Susanna Bono
Marian totuus -elokuvan traileri
