Safdie-veljekset Josh ja Benny ohjasivat 2009–2019 yhdessä viisi elokuvaa, joista parhaan vastaanoton ovat saaneet meilläkin teattereihin päässyt jännäri Good Time, jonka pääosassa nähtiin Robert Pattinson, sekä Netflix-julkaisu Uncut Gems, jossa Adam Sandler vakuutti draamanäyttelijänä. Sitten veljekset lähtivät omille teilleen, mutta jonkinlainen yhteys heillä ilmeisesti edelleen on. Miten muuten selittäisi, että kumpikin teki vuonna 2025 urheiluaiheisen elokuvan?
Benny Safdien The Smashing Machine perustui kamppailu-urheilija Mark Kerrin elämään ja tarjosi Dwayne Johnsonille mahdollisuuden esitellä kykyjään näyttelijänä koomisen toiminnan ulkopuolella. Myös Josh Safdien Marty Supreme – Unemoi isosti pohjautuu todellisuuteen – mutta vain hyvin löyhästi. Amerikkalaisen pöytätennispelaaja Marty Reismanin elämästä elokuvaan ovat siirtyneet lähinnä päähenkilön nimi sekä 1950-luvun newyorkilaisen pingis-alakulttuurin omalaatuiset persoonallisuudet.
Timothée Chalamet on Marty Mauser, innokas pöytätenniksen pelaaja, joka vuonna 1952 janoaa mainetta ja kunniaa sen mestarina mutta on sidottu puurtamaan enonsa kenkäkaupassa. Sinne hän suvun puolesta kuuluisikin, sillä supliikkimiehenä Marty on mainio myyjä. Hän kuitenkin käyttää suostuttelijankykynsä ennemmin itsensä tyrkyttämiseen kaikille mahdollisille tahoille, jotka voisivat auttaa häntä matkalla maailmanmestariksi.
Se myös toimii, sillä Martyn jauhava suumylly ja eteenpäin vievä energia, joka ei tunnista sanaa ”ei”, saa lähes kaikki lopulta myöntymään – osan vapaaehtoisesti, osan olosuhteiden pakosta. Kiitollisuutta on silti turha odottaa, sillä kaikki vastaantulijat ovat vain astinkiviä Martylle, joka ei tunnu ymmärtävän moraalin tai etiikan käsitteitä. Sen saavat tuta niin raskaana oleva tyttöystävä, joka virallisesti on naapurin vaimo, entinen elokuvatähti ja tämän rikas liikemiespuoliso kuin eläinrakas gangsterikin. Ja siinä on vain osa hahmoista, joiden kuviot Marty on valmis pistämään uusiksi seuraamuksista välittämättä.
Timothée Chalamet tekee jälleen kerran loistavan roolisuorituksen. On pitkälti hänen ansiotaan, että katsoja pysyy Martyn puolella ja toivoo tämän menestyvän, vaikka ihmisenä hän on kaikkea muuta kuin mukava – hänestä on usein jopa vaikea pitää. Chalamet ja Safdie eivät kuitenkaan tee Martystä huijaria, joka rattaat raksuttaen miettii uusia petoksia. Ennemmin Marty on epätoivoisesti oljenkorresta toiseen kurottaja, joka ei jää miettimään edellisen vikaan menneen suunnitelman vaikutuksia hypätessään saman tien kohti uutta tuntematonta.
Se johtuu siitä, että Martyllä on tarkoitus, ja se koskee vain ja ainoastaan häntä itseään. Hän sanookin suoraan hänestä välittäville ja itsensä hänen vuokseen peliin paneville ihmisille, ettei näiden elämällä ole merkitystä. Eikä hän sano sitä ilkeyttään, hän on aidosti sitä mieltä.
Valitettavasti se tuo mukanaan vauhtisokeutta, sillä pyrkiessään eteenpäin pöytätenniksen virallisissa turnauksissa hän ei käännä selkäänsä hämärille saleille, joissa pelistä lyödään vetoa eikä kokemattomampien huijaaminen ole lainkaan tavatonta. Sen seurauksena Martyn sukset ovat ristissä mestaruusorganisaation kanssa, mutta samalla hän ja hänen läheisensä joutuvat myös hengenvaaraan.
Unelmoi isosti on siitä harvinainen urheiludraama, että se etenee kuin hengästyttävä rikosjännäri. Mennessäni katsomaan kaksi ja puolituntista elokuvaa pöytätenniksestä, ennakoin niskan väsyvän pallottelua pöydän päästä toiseen seuratessa – en verisiä kuolemia ja rystyset valkoisena katsottavaa toimintaa.
Muun toiminnan seassa nähtävät ottelutkin ovat parhaimmillaan kuin huimasti koreografioitua akrobatiaa. Unelmoi isosti on yhtä aikaa huikean jännittävä ja hulvattoman hauska. Pitkä kestokin menee kuin siivillä, kun katsoja pohtii kuinka paljon vastoinkäymisiä ja nöyryytyksiä Martyn pitää kohdata, ennen kuin hän oppii jotain todellisesta merkityksestä.
Jouni Vikman