Hykerryttävien henkilöhahmojen romanttinen komedia brittihengessä. Frances McDormand ja Amy Adams loistavat pääosissa molemmat tahoillaan epätoivoisina naisina.
Brittiläisen Winifred Watsonin romaaniin perustuva Miss Pettigrew – päivä täynnä elämää sijoittuu 30-luvulle juuri ennen toista maailmansotaa. Sen ovat käsikirjoitukseksi kääntäneet David Magee (Finding Neverland – Tarinan lähteillä) ja Housut pois -komedialla tunnetuksi tullut Simon Beaufoy. Miss Pettigrew on pohjimmiltaan samantyylinen kuin edellämainitut elokuvat: brittiläisen pidättyväisellä tavalla hykerryttävä komedia, jossa päähenkilöt loistavat ja vekkuli dialogi kukkii.
Reissussa rähjääntyneen näköinen Guinevere Pettigrew (Oscar-voittaja Frances McDormand) saa potkut ja päätyy kadulle rahattomana ja kodittomana. Kepulikonstein, joskin huonoa omaatuntoa potien, hän saa käsiinsä henkilökohtaista assistenttia etsivän seurapiirikaunotar Delysia Lafossen (Amy Adams) osoitteen, ja päätyy tälle töihin. Pettigrew löytää pian itsensä keskeltä ihmissuhteiden hullunmyllyä, Delysia kun on kietonut itsensä kolmen miehen loukkuun: teatterinjohtajan nuori Phil-poika (Tom Payne) lupaa hänelle pääosaa uudessa näytelmässä, ravintoloitsija Nick (Mark Strong) puolestaan tarjoaa maallista mammonaa ja juuri vankilasta vapautunut Michael (Lee Pace) aitoa rakkautta.
Omissa ihmissuhteissaan epäonnistuneen Pettigrew'n suhdeasioiden kriisiapu tulee Lafosselle juuri oikeaan aikaan. Kaunotar päättää korvata saadun avun, ja kaivaa Pettigrew'n kerjäläiseukon kuoren alta esiin aidon ladyn. Yhdessä päivässä ehtii paljon, kun pistää hihat heilumaan!
Miss Pettigrew on täynnä hersyvää sanailua ja hassuttelua sekä aitoa aikuisten tuhkimotarinan henkeä. Se on välillä niin äärimmäisen siirappinen ja marenkinen, että toisten tekijöiden käsissä lopputulos olisi voinut olla jotain kamalaa. Ohjaaja Bahrat Nalluri on kuitenkin osannut valita oikean lähestymistavan, tuloksena hellyttävä ja sydämellisen suloinen tarina.
Elokuva on ehdottomasti upeiden näyttelijäsuoritustensa summa – kohdissa, joissa käsikirjoitus ei aina jaksa loistaa, loistavat tähdet. McDormand jokaiseen ruoanmuruseen ahnaita silmäyksiä luovana jäyhänä rääsyläisenä on loistava vastakohta keijukaismaiselle, eloisalle ja värikkäälle Adamsille. Samoin näiden naisten elämän miehet ovat täydellisiä omilla tonteillaan.
Vaikka Miss Pettigrew'n tarina on ennalta-arvattava ja onnellinen loppu hieman liiankin naiivi, välillä elokuvataivaalta tippuu helmiä, jotka ennakoitavuudestaan huolimatta on tehty niin hyvin ja taidolla, että niiden seurassa katsoja nauttii. Ja elokuvan jälkeen huomaa poskilihastensa olevan jäykät puolentoista tunnin yksikseen hymistelystä.