Missä on Emily?

GENRE , ENSI-ILTA 21.09.2018 TÄHDET

Sujuva ja katsottava trilleri ei nouse lajityypin suurten elokuvien joukkoon. Sen seurassa viihtyy silti mukavasti.

Sormi saattaa mennä suuhun, kun tapahtuu jotain dramaattisen yllättävää ja joutuu huomaamaan, ettei ehkä sittenkään tunne ystävääsi kovin hyvin. Jos hän koskaan on ystävä ollutkaan.

Tällaisen tilanteen eteen joutuu Stephanie (Anna Kendrick), idyllisessä lähiössä poikansa kanssa asuva, leskeksi jäänyt ja yksinäisyydestä kärsivä nainen. Tyhjää aikaansa hän on ryhtynyt täyttämään ruoanlaittoon ja muihun kotirouvataitoihin keskittyvällä videoblogikanavalla.

Alueelle on muuttanut suuren newyorkilaisen firman salaperäinen ja viileä pr-päällikkö Emily (Blake Lively) yhdessä miehensä Seanin (Henry Golding) ja poikansa Nickyn (Ian Ho) kanssa. Stephanie näkee karismaattisessa Emilyssa potentiaalisen uuden parhaan ystävän ja lyöttäytyy tämän seuraan, kun Stephanien Joshua-poika (Miles Smothers) ja Nicky ovat samanikäisiä ja käyvät samaa koulua.

Stephanien uurastus palkitaan, ja kaksi tyystin erilaista naista lähentyvät toisiaan ja alkavat viettää aikaansa yhdessä. Pian Stephanie huomaa, ettei Emily halua jakaa omaa historiaansa, ei halua tulla valokuvatuksi ja tuntuu tissuttelevan alkoholia enemmän kuin kohtuukäytön rajat sallisivat.

Sitten eräänä päivänä Emily pyytää Stephanielta hyvin tavanomaisen ja yksinkertaisen palvelun, johon elokuvan alkuperäiskielinen nimikin viittaa. Voisiko Stephanie poimia Nickyn koulusta ja viedä heille. Tokihan tuo sopii. Mutta kun kuluu päiviä, eikä Emilysta kuulu pihahdustakaan, herää Stephanien ja Seanin huoli. Kun poliisi ei voi tehdä asialle juuri mitään, alkaa Stephanie tonkia asioita perusteellisemmin. Sitten eräästä järvestä löytyy naisen ruumis, jonka dna täsmää Emilyyn. Emily julistetaan kuolleeksi ja lähipiiri aloittaa surutyön. Stephanie ja Sean löytävät toisensa ja muodostavat uusioperheen. Mutta onko Emilysta sittenkin näköhavaintoja…

Missä on Emily? -ohjauksesta vastaa paremmin komedioista tunnettu Paul Feig (Ghostbusters, Spy – vakoojan asussa, Morsiusneidot). Tämä on hänen toinen niin sanotusti vakavan elokuvan ohjaustyönsä. Edellinen oli vuonna 2003 valmistunut I Am David, joka Suomessa meni suoraan dvd-levitykseen. Komedian puolelta Feig lienee oppinut ajoituksen tärkeyden, jota hän käyttää hienosti myös nyt nähtävässä jännityselokuvassa. Missä on Emily? soljuu hyvin eteenpäin ilman kovin suurta joutokäyntiä, vaikka hieman enemmän jäntevyyttä olisi suonutkin. Kerronta ei jää makustelemaan omia oivalluksiaan, vaan siirtyy hyvin seuraavaan kohtaukseen. Lähes kaksituntisena se on kestoltaan hieman turhan pitkä. Kuten niin monen Hollywood-elokuvan kohdalla on todettu, myös tässä enempi saksiminen olisi tehnyt hyvää.

Pääosanesittäjistä Anna Kendrick suoriutuu Blake Livelyä paremmin. Kendrick näytteli Twilight -elokuvasarjassa mutta löi itsensä parhaiten läpi Up in the Airissa (2009) George Clooneyn nuorena vastinparina. Kendrick näyttelee lähes aina epävarman oloista ja söpöä nuortanaista, joka jää helposti muiden tallomaksi. Silti hän pystyy kannattelemaan roolinsa ja on niissä piiloviisas. Niin tässäkin, sillä oikeastaan hänen pienille hartioilleen tarinankuljetus sälytetään.

Blake Lively tunnetaan edelleenkin Gossip Girl -sarjan yläluokkaisena Serena van der Woodsenina. Siihen hänen kylmänkalsea ja yksiulotteinen olemuksensa sopi, mutta hänen muissa rooleissaan ei niinkään. Pienenä poikkeuksena oli hain ahdistelema surffarityttö The Shallowsissa (2016). Tarinaa hän ei juurikaan kykene tässä elokuvassa kannattelemaan, mutta toisaalta hän istuu roolihahmoonsa hyvin.

Elokuvan muut hahmot Emilyn aviomiestä esittävä Henry Golding mukaan luettuna ovat lähinnä statisteja. Myös Crazy Rich Asians -elokuvassa nähtävä Golding on iso julkkis Indonesiassa, mutta nyt se ei häntä auta noukkimaan tähtiroolia.


Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut