Möröt vastaan muukalaiset

3.4.2009 00:00
    MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA

    Visuaalisesti näyttävä ja huolella toteutettu animaatio tarjoaa hyvän määrän jännitystä ja iloa.

    Kalifornialainen Susan Murphy luulee saavansa kaiken menemällä naimisiin itserakkaan uutisankkuri Derekin kanssa. Hän kokee kuitenkin järkytyksen, kun hänen niskaansa tipahtaa juuri ennen häitä meteoriitti, ja hän kasvaa 15-metriseksi jättiläisnaiseksi. Siinä vaiheessa armeija kaappaa hämmentyneen Susanin kauas sivilisaatiosta. Turvapaikassaan Susan tapaa toisia Yhdysvaltojen piilottamia mörköjä: hyytelömäisen ja tuhoutumattoman B.O.B:n, kalan ja apinan sekoituksen Puuttuvan Renkaan, nerokkaan filosofian tohtorin Torakan ja lähes satametrisen toukan nimeltä Ötökkäsaurus. Hekin ovat joutuneet eristykseen, jotta ihmiset eivät saisi selville mörköjen olemassaoloa.

    Alkuperäiseen suunnitelmaan tulee kuitenkin muutos, kun maailmanvalloituspuuhissa oleva avaruusolento Galaksar laskeutuu Maahan. Silloin armeija vapauttaa mörköviisikon pelastamaan planeetan Galaksarin aikeilta tietämättä, että todellisuudessa se etsii vain maailmankaikkeuden vahvinta ainetta kvantoniumia, jota Susanin meteori oli pullollaan.

    Visuaalisesti näyttävä ja huolella toteutettu animaatio ei ehkä ole Dreamworksin hienoin, mutta hyvän elokuvanautinnon se tarjoaa. Hahmot ovat hassuja ja jokainen omalla tavallaan erilainen, mutta silti uskottava, vaikka muutama onkin hieman yliammuttu (kuten koko ajan mokaileva presidentti). Tapahtumat etenevät sopivalla tahdilla ollen tasapainossa surun ja ilon suhteen, mihin esimerkiksi B.O.B:n aivoton hassuttelu tuo mukavaa lisää. Koko perheelle sopiva elokuva tarjoaa hyvän määrän jännitystä ja iloa, ja se alleviivaa hyvin muutamia arvoja, kuten itsetunnon, suvaitsevaisuuden ja mörköjen rakastamisen tärkeyttä!