Nuori nainen saapuu pikkukaupunkiin, nappaa mukaansa tien varresta onnettomuuden uhria muistavan ristin matkaansa ja ryhtyy etsimään töitä. Vanhan kotikaupunkinsa kulmia työn haun ohessa tutkiessaan Kenna istahtaa baariin, jonka tiskin takana heiluu kiehtova könsykäs, Ledger. Tämän nimen kuullessaan Kenna ottaa jalat alleen.
Selviää, että Kenna on juuri vapautunut vankilasta, jossa hän on viettänyt seitsemän vuotta tuomittuna poikaystävänsä Scottyn kuolemantuottamuksesta auto-onnettomuudessa. Ledger oli Scottyn paras ystävä, mutta jotenkin kummassa hän ei ollut koskaan tavannut tämän tyttöystävää – eikä muutenkaan tunnu tietävän oikeastaan mitään kamunsa elämästä.
Vankilassa Kenna on synnyttänyt tyttären, joka nyt elää isovanhempiensa luona tietämättä mitään äidistään. Ukilla ja varsinkin mummilla ei ole mitään aikomusta antaa Kennan tavata tytärtään, ja Scottyn paikan heidän elämässään ottanut Ledger auttaa heitä moisten aikomusten torppaamisessa.
Periaatteessa kiinnostavan alkujakson jälkeen ei ole mitään epäselvyyttä lopputuloksesta. Siinä ei tällaisessa kevyessä romanttisessa hutussa sinänsä ole mitään vikaa, mutta valitettavasti matka sinne ei ole järin kiinnostava. On kuin tekoälylle olisi annettu tehtäväksi kirjoittaa Colleen Hoover -tarina, joka voisi olla Hallmarkin jouluelokuva, mikäli siihen lisäisi lunta satunnaisten, päähenkilöt jatkuvasti seksikkäästi vettä valuviksi kastelevien sadekuurojen sijaan.
Maika Monroe pitää kokonaisuutta kasassa. Hänen Kennansa tuntee kohtausten vaatimat tunteet, vaikka niillä ei välttämättä aina olisi yhteyttä edeltäviin kohtauksiin, ja Monroe onnistuu värisyttämään hahmonsa traumaa sopivasti pinnan alla. Gilmore Girlsin Lauren Grahamia on aina ilo nähdä, ja Tyriq Withers on nätti pökkelö, kuten tällaisten tarinoiden mieshahmot tuppaavat olemaan, kun rooliin ei ole saatu tähtipölyn ympäröimää Hollywood-könsikästä. Rudy Pankowin esittämä Scotty on takaumissa niin symppis tapaus, että alkaa toivoa leffan hyödyntävän vielä yhtä saippuaoopperakliseetä ja hahmo palaavan kuvioihin maattuaan vain koomassa kaikki nämä vuodet.
Muistoja hänestä -leffalle on annettu kaikki tarvittavat ainesosat. Siinä on lapsensa menettäneiden, varttuneiden aikuisten tuskaa, siinä on tuhoon tuomittua nuorta rakkautta ja siinä on suloinen pikkutyttö, joka pohtii, miksei äiti tule hänen synttäreilleen. Jotenkin kummasti ohjaaja Vanessa Caswill ja omasta kirjastaan käsikirjoitusta vääntänyt Hoover eivät ole saaneet niistä irti katsojaa juurikaan koskettavia tunteita, vaikka Monroe ja Graham välillä parhaansa tekevätkin.
Jouni Vikman
Muistoja hänestä -elokuvan traileri
