Myrsky on oiva elokuva pitkäpinnaisille lapsille, hämeenlinnalaisille ja koiraihmisille.
Kaukasianpaimenkoira jalostettiin aikoinaan nimensä mukaisesti Venäjällä suojelemaan ja vartioimaan karjaa. Kookas ja sitkeä koira oli ihmistä palvelevana tuotteena mitä ihanteellisin, sillä sen suojeluvietti oli niin voimakas, että se oli laumaansa suojellakseen valmis tappelemaan vaikka karhun kanssa. Oman hengen menettämisenkin uhalla. Jopa sudet, jos eivät nyt pelänneet tai vältelleet, niin ainakin saalistivat mieluummin sellaisista karjalaumoista, joita vartioi jokin muu kuin kaukasianpaimenkoira.
Oli ilmeistä, että jossain vaiheessa ihminen keksi moiselle, Stalinin koiraksikin sanotulle jalostustuotteelleen myös sotilaallisia käyttötarkoituksia. Kaukasianpaimenkoirat vartioivat sotavankeja tai suojelivat isäntiään Itä-Berliinissä aina vuoteen 1989 saakka. Kun Berliinin muuri vihdoin murtui, tuli koirista hyödyttömiä, ja niitä lopetettiin ja annettiin tuhatpäin pois. Yksi kaukasianpaimenkoiran pentu päätyykin itäberliiniläiseltä torilta Janne Virtasen näyttelemän perheenisän kapsäkkiin pörröiseksi tuliaiseksi Suomessa odottavalle seitsenvuotiaalle tyttärelle. Muru ja koira tulevatkin erinomaisesti toimeen keskenään, ja uutta emäntäänsä silmä kovana vartioiva, Myrskyksi nimetty koira on perheen nuorimmalle hyvä kaveri. Ongelmaksi alkaa kuitenkin muotoutua se, että lepsussa ympäristössä kasvava koira asettaa itsensä perheen hierarkiassa toiseksi, heti Murun alapuolelle.
Myrsky-elokuvan tarina on loistava. Siitä olisi voinut tehdä nuorten elokuvan sijaan aivan yhtä hyvin myös sellaisen aikuisten elokuvan, joka olisi kaikkien osa-alueiden onnistuttua kahminut pöydän puhtaaksi seuraavassa Jussi-gaalassa. Siinä on muutamia merkille pantavan hienoja suorituksia ja valintoja, kuten perheen vanhempaa tytärtä näyttelevän Sara Tammelan hermoja raastava ja ihailtava roolityö, sekä se, että tapahtumakaupungiksi oli valittu ainaisen Helsingin sijaan Hämeenlinna. Kun näyttelijäkatraasta löytyvät vielä sellaiset nimet kuin Laura Malmivaara ja Janne Virtanen, olisivat ainekset huipputeokseen kiistatta kasassa. Valitettavasti Myrsky ei kuitenkaan äidy sellaiseksi. Tuntuu kuin elokuvan teon yhteydessä olisi loppunut usko, aika tai raha. Aikuisnäyttelijäsuorituksista olisi pitänyt saada ehdottomasti enemmän irti ja kokonaisuudesta intiimimpi. Nyt elokuva tuntuu aavistuksen verran siltä kuin katsojalla olisi vain oikeus päästä näkemään, mitä elokuvan tekijät ovat saaneet aikaan sen sijaan, että se tuntuisi katsojaa varten tehdyltä. Vaikkei tarinan joutuisa eteenpäin kuljettaminen mikään itseisarvo olekaan, niin Myrskyssä jotkin yksityiskohdat junnaavat siinä määrin paikoillaan, että pitkäpinnaisemmallakin alkaa jalka vispata. Rauhallinen tempo olisi ollut paljon ymmärrettävämpää, jos se olisi johtunut siitä, että koirasta olisi otettu kaikki mehut irti. Itse Myrsky joutuu kuitenkin jakamaan turhan paljon tähteyttään ihmissuhdedraaman kanssa.
Kaikesta huolimatta on hyvä muistaa, että Myrsky on suunnattu ensisijaisesti juuri kouluikään varttuneille lapsille, jotka todennäköisimmin osaavat arvostaa elokuvassa tyystin eri asioita kuin aikuiset. Ehkä Myrsky on heille 2000-luvun Susikoira Roi ja eläintä ympäröivät ihmiset Murua lukuun ottamatta vain hahmottomia persoonia, joiden läsnäololla ei ole sen kummempaa virkaa kuin muistuttaa siitä maailman realiteetista, että aikuisia on siellä missä koiriakin.