Eläkkeelle jäävän veturinkuljettajapapan viimeisestä työmatkasta ja sen kommelluksista kertova norjalaiskomedia puuskuttaa lämminhenkisesti alusta loppuun, poikkeamatta tarinankerronnassaan sen ihmeellisimmille sivuraiteille.
Veturinkuljettaja Odd Horten (Bård Owe) on jäämässä eläkkeelle 67-vuotiaana. Edessä on vielä yksi työvuoro, viimeinen matka Oslosta Bergeniin, joiden väliä Horten on puksuttanut yli 40-vuotisen uransa aikana lukemattomia kertoja. Eikä Hortenilta ole jäänyt väliin ainuttakaan vuoroa. Vielä. Edellisiltana pidetyt läksiäiset saavat veteraanikuljettajan missaamaan uransa ensimmäisen ajon…
Kuten mainiossa ikäpoikamieskomediassa Keittiötarinoita (2003) sekä kohteelleen uskollisessa Bukowski-filmatisoinnissa Factotum (2005), norjalaisohjaaja Bent Hamer on uusimmassa elokuvassaan jälleen tavisten ja muiden pienten ihmisten asialla. O'Horten on sympaattinen kertomus kirjaimellisesti samoja raiteita pitkin yli neljä vuosikymmentä kulkeneesta miehestä, joka herää elämään ja tutkimaan ympäristöään vasta sattuman tuuppaamana.
Filmissä ei ole periaatteessa moitittavaa, mutta ei O'Hortenia kovin omaperäiseksikään voi kutsua. Vastaavia elokuvia tosimaailman kanssa yllättäen kasvotusten joutuvista hyväsydämisistä reppanoista on nähty lukuisia. Heti ensimmäisenä tulee mieleen Hal Ashbyn lyömätön Tervetuloa Mr. Chance! (1979) sekä niin ikään norjalaisen Petter Næssin Elling (2001).
O'Horten on poikkeuksellisen tyylikkäästi tallennettu, se tekee joka kuvastaan ajatuksella rajatun oloisen sekä mielenkiintoisia yksityiskohtia pursuavan. Raamittelevat kamera-asettelut tuovat jopa jossain määrin mieleen Roy Anderssonin elokuvataiteen.
Myös näyttelijät tuntuvat perin luontevilta rooleissaan, jotka olisi voitu vetää helposti överiksikin. Nimittäin, kuten tyylilajiin kuuluu, Hortenin kohtaamat henkilöt eivät ole kaikkein tylsimmästä päästä.