Orkesterin vierailu

21.3.2008 00:00
    MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA

    Humaani, hauska ja originelli komedia egyptiläisestä poliisisoittokunnasta, joka torveilee vieraassa maassa. Yllättävästä tilanteesta voi oppia ja ennakkoluuloista erityisesti.

    Egyptiläinen Aleksandrian Seremoniallinen Poliisiyhtye on matkalla Israeliin keikalle. Arabikulttuurikeskukseen päätymisen sijasta tapahtuu virhearviointi, ja kunnianarvoisa seurue löytää itsensä tuubineen ja torvineen tuppukylästä nimeltä Beit Hatiqva. Väärästä kylästä pääsee pois vasta seuraavana päivänä, eikä hotelleja ole olemassakaan. Paikallisen kuppilan kaunis emäntä Dina (Ronit Elkabetz) ottaa ohjat käsiinsä, ja eksyneille muusikkorukille löytyy yöksi katto pään päälle.

    Elokuva on vahvasti komediallinen, mutta haikein elementein. Pääosan esittäjä, orkesterin jääräpäinen johtaja Tewfiq (Sasson Gabai) on hahmo, joka herättää vastustamatonta sympatiaa. Jörön miehen jäykkä käytös, joka hetkellisesti sulaa yksinäisyyden koskettaviksi tunteiksi, on elokuvan liikuttavinta antia. Kepeämpää huumorilla hurvittelua tarjoaa yhtyeen nuorin jäsen, komistus Haled. Hän ei malta olla karkaamatta tilanteen tullen kartoittamaan kylän kimuleita.

    Uneliaassa kylässä työttömyys ja tylsyys korventavat – kylä on kuin unohdettu odottamaan parempia aikoja. Poliittisiin suuntiin elokuva ei kuitenkaan pyri. Korkeintaan Israelin ja Egyptin väliset tulenarat suhteet rinnastetaan henkilökohtaisella tasolla ilmenevään kulttuuriseen vierauteen. Yön edetessä vieraus hiljalleen varisee. Tönkköenglantia lausuvat musisoijat madaltavat muukalaisuuden raja-aitoja muun muassa sydämeen käyvillä arabisävelillä.

    Kunpa sodatkin ratkeaisivat tällaisin asein!