Pingiskingi

22.5.2009 00:00
    MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA

    Ruotsalaiselokuva tarjoilee surkuhupaista ja arkista huumoria.

    Ohjaaja-käsikirjoittaja Jens Jonssonin ensimmäinen kokopitkä elokuva on traaginen ja hellyttävä tarina perhesiteistä.

    Pienessä norlantilaisessa kylässä asuva 16-vuotias Rille on isokokoinen, kiusattu ja huono lähes kaikessa, paitsi pingiksessä. Pikkuveli Erik on täysi vastakohta. Erilaisuudestaan huolimatta he puolustavat toisiaan aina, kuten veljesten kuuluukin. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun poikien ihailema ja arvostama alkoholisti-isä päättää tulla vierailulle. Samalla paljastuu järkyttävä perhesalaisuus, joka koettelee veljesten ja koko perheen välejä.

    Elokuva onnistuu olemaan yhtä aikaa koskettava ja hillitön, ja surkuhupaisa, arkinen huumori on iskevää. Kouluissa järjestettyjen koekuvausten kautta löytyneet, veljeksiä esittävät Jerry ja Hampus Johansson tekevät roolihahmoistaan aitoja ja ihania. Ulkoasultaan lumisessa ja autiossa Norlannissa kuvattu leffa on pelkistetty ja luo rauhallisen olon.