Entinen maahanlaskujoukkojen sotilas Jeffrey Manchester (Channing Tatum) ei oikein tunnu pärjäävän siviilielämässä. Vaimosta on tullut ero, kolme lasta pitäisi elättää, mutta rahaa ei tule oikein mistään. Hänen ystävänsä jo inttiajoilta (LaKeith Stanfield) muistuttaa, että kaikesta alamäestään huolimatta Jeffreyllä on kyky, jota monella muulla ei ole. Hän kiinnittää huomiota moniin pieniinkin yksityiskohtiin. Tästä innostuneena Jeffrey ryhtyy ryöstämään McDonald’s-hampurilaisravintoloita, muutaman Burger Kinginkin ohessa.
Kaava on aina sama. Hän murtautuu tiloihin katon kautta, odottaa että henkilökunta saapuu paikalle lukiten heidät kylmävarastoon pitäen huolta, että heillä on takit yllään. Hän on koko ajan kohtelias ja painottaa, ettei halua vahingoittaa ketään.
Keikkoja kertyy yli 40, mutta väkisinkin käry käy joskus. Tuo hetki on tyttären syntymäpäiväjuhlat, mikä tuo tilanteeseen lisänoloutta. Koska ryöstöjä on niinkin paljon, ja sitä myötä myös vapaudenriistoja, saa Jeffrey kunnon 45 vuoden kakun istuttavaksi. Ei kukaan sellaista aikaa halua kiven sisällä viettää.
Jeffrey tietää, että useimmat vankilapaot päättyvät parissa tunnissa karkurin virheisiin. Hän aikoo välttää ne. Jeffrey asettuu Toys ”R” Us -lelukaupan soppeen, jonne kukaan ei näe. Hän onnistuu kytkemään valvontakameroiden tallennuksen pois päältä ja asettaa
vauvanvalvontakameroita pitkin liikettä, jolloin hän näkee ja kuulee lähes kaiken, mitä ympärillä tapahtuu. Hän havaitsee, että kaupan pomo Mitch (Peter Dinklage) ei ole kaikista sympaattisin esimies, ja että eronnut Leigh (Kirsten Dunst) taas on sekä viehättävä että empaattinen. Jeffreyn onnistuu uimaan Leigh’n ja tämä teini-ikäisten tyttärien elämään. Mutta onko sekään tarinan onnellinen loppu?
Koska elokuva perustuu tositapahtumiin, voi tarinen kaaren etsiä netistä, jos ei malta odottaa filmin näkemistä. Elokuvan ehdoton tähti on Channing Tatum, jonka nimellä toivotaan olevan katsojia teatteriin tuova vaikutus. Tatum tapaa tehdä sympaattisia altavastaajarooleja. Tosin aina samalla yhdellä ilmeellä. Niin nytkin, ja se toimii sinänsä ihan mainiosti. Kirstern Dunst ja Peter Dinklage ovat molemmat erinomaisia näyttelijöitä ja ovat oikeastaan elokuvan todelliset sielut.
Ohjaaja Derek Gianfrance on tehnyt joitain laatuelokuvia ja osoittaa nytkin ammattitaitoaan. Silti elokuvan rytmi ei lähde koskaan oikein kunnolla vetämään, vaan on töksähtelevä. Ei sen tarvitse mitään kuvien ja kohtausten stereoiditykitystä ollakaan, mutta nyt se jää vaappumaan liialti komedian ja draaman väliin osaamatta painottaa, miten se haluaisi tarinan lopulta kertoa. Sääli, sillä aineksia olisi ollut.
Hannu Liekso