Tanskalais-norjalainen elokuvantekijä Joachim Trier muistetaan varsinkin niin kutsutusta Oslo-trilogiastaan, jonka viimeinen osa The Worst Person in the World sai erityisen paljon kiitosta.
Tämän vuoden Cannesin elokuvajuhlien ylistetyimpiin ensi-iltoihin kuulunut Sentimental Value palkittiin festivaalilla Grand Prix -palkinnolla. Aiheena tällä kertaa ovat sukupolvien väliset kuilut ja vaikeat perhesuhteet.
Keskiössä on teatterinäyttelijä Nora Borg, joka järjestää Agnes-siskonsa kanssa äitinsä hautajaiset. Sisarusten isä, kansainvälisesti arvostettu elokuvaohjaaja Gustav Borg saapuu yllättäen paikalle. Suhde tyttäriin on ollut vuosia etäinen, ja erityisesti Noran on ollut vaikea hyväksyä isänsä poissaolevaa käytöstä.
Gustav ei ole ohjannut pitkään aikaan mutta suunnittelee seuraavaa, henkilökohtaisinta elokuvaansa. Hän tarjoaa pääroolia Noralle, joka kieltäytyy käsikirjoitusta lukematta. Sattuman seurauksena Gustav tapaa amerikkalaisen Rachel Kempin, Hollywood-tähden, joka haluaa roolin innosta puhkuen.
Teema saattaa vaikuttaa yllätyksettömältä ja jo moneen kertaan nähdyltä – taas näitä isä–tytär-sotkuja! – mutta elokuva yllättää laaja-alaisella näkövinkkelillään. Trier ja luottokäsikirjoittaja Eskil Vogt ovat onnistuneet välttämään pahimmat kliseet ja sudenkuopat. Sentimental Value lähestyy aihetta kypsästi ja empaattisesti välttäen syyttävän sormen heristelyn.
Nora nähdään elokuvan alussa käyttäytymässä turhamaisesti ennen alkavaa teatterinäytöstä, mutta hän tuskin tekee sitä pahuuttaan. Rasittavalle käytökselle löytyy aina syynsä. Todennäköisesti tulehtunut suhde isään on vaikuttanut ja muovannut hahmon elämää.
Gustavia ei kuitenkaan demonisoida, mikä olisi helppo omena elokuvantekijöiden poimittavaksi. Tarinan kehittyessä katsoja oppii tuntemaan hahmon selkeämmin. Onko hänkään tehnyt tarkoituksella elämässään valintoja, jotka heijastelevat läheisiin negatiivisesti? Lasten on helppo syyttää omia vanhempiaan, vaikka valinnat juontavat juurensa aina johonkin.
Gustav alkaa olla menneen talven lumia, mutta hän on vuosien aikana onnistunut kirjoittamaan yhden uransa parhaista käsikirjoituksista. Ajat ovat silti muuttuneet – luottokollegat ovat jo liian vanhoja ja rahoituksen saadakseen on hypättävä uusien tahojen, kuten kansainvälisten suoratoistojättien kelkkaan. Auttaa myös, jos elokuva kuvataan englanniksi, vaikka se ei ihan oikealta tuntuisikaan.
Kuten Trierin ja Vogtin aiemmissa elokuvissa myös Sentimental Valuessa on yhteiskuntakritiikkiä ja huumoria. Kaikki on kuitenkin orgaanista, eikä mikään tunnu väkinäiseltä tai laskelmoidulta. Käsikirjoitus ja ohjaus ovat molemmat luontevassa tasapainossa, mikä tekee lopputuloksesta todennäköisesti juuri sellaisen, minkä tekijät ovatkin halunneet: samaan aikaan kepeän, herkän ja koskettavan.
Elokuva tuntuu elämältä. Sen tapahtumat ovat ulkopuolisille mitättömiä, mutta kohteilleen suuria, aivan kuten oikeassakin elämässä.
Mukana ovat jälleen Trierin luottonäyttelijät. The Worst Person in the Worldin tähti Renate Reinsve teki debyyttinsä jo elokuvassa Oslo, August 31st (2011). Nyt Reinsve on näyttelijä-Nora, joka kamppailee pääasiassa oman päänsä kanssa. Kesäkirjastakin tutulla Anders Danielsen Liellä on puolestaan hieman pienempi rooli Noran kollegana, jolla on tämän kanssa suhde. Danielsen Lie on nähty Oslo-trilogian kaikissa osissa.
Kaikki näyttelijät tekevät loisteliasta työtä, mutta elokuvan sydän on ehdottomasti konkarinäyttelijä Stellan Skarsgård, joka tekee yhden monipuolisen uransa hienoimmista roolitöistä Gustavina.
Mielenkiintoista on myös aikajänne, joka elokuvassa nähdään. Vaikka se tapahtuu nykyaikana, nopeat takaumat vievät katsojan kauas, keskiössä olevan sympaattisen punamustan talon historiaan.
Elokuvan loppukohtaus jää mieleen. Gustavin on tarkoitus muuttaa lapsuuskoti elokuvansa kuvauspaikaksi. Päätöksessä on vertauskuvallisuutta, joka ilmaisee ja paketoi parituntisen tunnematkan täydellisesti.
Jesse Raatikainen
Sentimental Value -elokuvan traileri
