Periaatteessa kiinnostavaa tarinaa ikivanhan elämäntavan ja nyky-yhteiskunnan ristiriidasta rasittaa tarinan ja hahmojen flegmaattisuus.
Saamelainen poronhoitaja Klemens on napit vastakkain lähes kaikkien kanssa. Vaimo on lähtenyt eikä omia lapsia kiinnosta vanhat elintavat. Suhteita paikkakunnalla yrittäjinä toimiviin sukulaisiin jäytää sisarenpoika Nejla, joka jakaa setänsä kiinnostuksen porojen hoitoon. Nejlan majataloa pitävät vanhemmat näkisivät pojan mieluummin koulussa opiskelemassa johonkin ammattiin, jolla uskovat olevan tulevaisuuttakin.
Tilanne kärjistyy entisestään, kun alueella nähdään susi. Peto muodostaa uhkan Klemensin ja Nejlan poroja, mutta rauhoitettuun eläimeen kajoaminen on lain kannalta rikos, josta määrätyt rangaistukset pystyvät yhtä lailla nujertamaan toimeentulon rajalla kitkuttelevan porotokan hoitajan.
Sudessa on paljon potentiaalia, sillä se käsittelee aihettaan monella tasolla. Keskiössä oleva kertomus kulkee niin ihmisten henkilökohtaisten suhteiden, yksilön ja yhteisön välisten jännitteiden kuin yksittäisen ihmisen ja koko yhteiskunnan vastakkainasettelun muodostamien ulottuvuuksien läpi. Silti kerrontaan ei ole saatu sellaista iskevyyttä, että mikään niistä muodostuisi erityisen kiinnostavaksi. Elokuva tuntuu kaikin puolin kompromissilta, vaikka onkin selvästi Klemensin ja tämän elämäntavan puolella. Kaiken sitä vastassa olevan esittämisen melko epäsympaattisena ja virkavallan tapauksessa jopa motivoimattoman ilkeänä ei auta tuomaan tarinaan särmää.
Peter Stormaren erakoituva Klemens voisi olla minkä tahansa suomalaisenkin tarinan sankari. Nejlaa näyttelevä ensikertalainen Robin Lundberg kuvaa hyvin vanhempien toiveiden ja oman moraalin ristiriitaisissa paineissa pyristelevän teinin ahdinkoa. Valitettavasti koko elokuva tahtoo tukahtua hänen sulkeutuneen hahmonsa myötä, kun Nejlan päinvastoin pitäisi olla kaavoihin kangistuneiden rakenteiden elämän kipinä.
Ruotsin ja Norjan pohjoisen rajan maisemiakin esittelevä Susi ei yritä olla matkailumainos, mutta ehkä tarinaan olisi kaupunkilaisen näkökulmasta kaivattu jotain muutakin romantiikkaa, kuin aivan lopun päälleliimattua mystistä yhteyttä luontoon. Silloin ehkä ymmärtäisi paremmin, miksi Klemensin valitsema elämäntapa on jatkon arvoista.