Tenavat-elokuva

22.12.2015 17:56
MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA 25.12.2015

Vuonna 2000 kuolleen Charles M. Schultzin luoma Tenavat oli omana aikanaan maailman suosituin sanomalehdessä ilmestyvä sarjakuva. Tenavista on tehty useita televisiosarjoja ja elokuvia, mutta edellisestä Tenavat-elokuvasta on jo 35 vuotta.

Monet Tenavat-fanit varmaan huusivat Jaska Jokusen tapaan ”hyvä tavaton”, kun kuulivat uudesta elokuvasta, joka tuotetaan 3D-digianimaationa. Animoinnista vastaa Ice Age -elokuvasarjasta tunnettu Blue Sky -studio. Ohjaaja Steve Martino on ohjannut muun muassa Blue Skyn elokuvan Horton (2008).

Tenavat-elokuva ei kuitenkaan ole mikään pyhäinhäväistys vaan kaikkea muuta. Se on suurella kunnioituksella tehty, mikä näkyy esimerkiksi siinä, että sarjakuvan luojan nimi tuodaan monta kertaa esille.

Charles M. Schultzin perintöä vaalivat elokuvassa myös hänen poikansa Craig Schultz ja pojanpoikansa Bryan Schultz, eivätkä he ole jääneet pelkkiin taustajoukkoihin vaan toimivat käsikirjoittajina ja tuottajina. Mukana on neljäskin sukupolvi, sillä yksi lapsenlapsenlapsi on pienessä roolissa ääninäyttelijänä.

Kunnioitus näkyy siinäkin, että Ressun ja Kaustisen ääninä on käytetty vanhoja arkistoäänityksiä. Niissä kuullaan vuonna 2008 kuolleen animaattori Bill Meléndezin ääntä. Meléndez ohjasi kaikki tätä ennen tehdyt Tenavat-elokuvat.

Jatsahtava musiikkikin on säilytetty, vaikka mukana on uuttakin musiikkia ja jopa tanssipoppia. Pienistä moderneista yksityiskohdista huolimatta elokuvan maailma näyttää vanhanaikaiselta. Tietokoneita tai älypuhelimia ei käytetä.

Visuaalisesti elokuvan yleisilme on pelkistettyä sarjakuvaa yltäkylläisempi, mutta hahmot muistuttavat alkuperäisiä hyvin paljon. Ne on tehty nykyaikaisella tekniikalla, joka tekee niistä kolmiulotteisen näköisiä, mutta samalla on säilytetty piirteitä sarjakuvasta. Siellä täällä näkyy Schultzin tyylille ominaisia selkeitä ja puhdaslinjaisia viivoja.

Juonikuviotkin ovat tutun tuntuisia. Jaska Jokunen lennättelee leijaa ja ihastuu pieneen punatukkaiseen tyttöön. Ressu hyppää välillä fantasiaansa ja kuvittelee olevansa ensimmäisen maailmansodan lentäjä-ässä, joka taistelee Punaista paronia vastaan. Salli on ihastunut Eppuun, jolla on tuttu riepu ja vahva usko Suureen kurpitsaan. Tellu pitää psykiatrian vastaanottoa ja on ihastunut Amadeukseen, jonka suuri rakkaus on musiikki.

Tenavat-elokuva on sympaattinen ja hyväntuulinen animaatio, jonka hahmoissa on samaa lämpöä ja sielua kuin niiden esikuvillakin. Kokonaisuus on kuitenkin hieman särmätön, ja siihen toivoisi lisää räväkkyyttä, jota oli mukana aiemmissa elokuvissa. Sarjakuvissa oli mukana myös tietynlaista älyllistä ja filosofista otetta, jota elokuva ei tavoita, vaikka se selvästi onkin rakkaudella tehty.

Tenavat-elokuva -elokuvan traileri

Lisää luettavaa