Lapsena Manfred (Joel Hesse Johansen) oli lähes pakkomielteisen kiinnostunut viikingeistä, mistä häntä kiusattiin. Ja kun isoveli Anker (Alfred Røssel Læsø) ei kykene veljeään suojelemaan, saa hän satikutia despoottiselta ja alkoholisoituneelta isältään (Lars Ranthe). Kokemukset laukaisevat dissosiatiivisen identiteettihäiriön, eli Manfredilla on monipersoonahäiriö.
Kun mennään vuosia eteenpäin, tekee Anker (Nikolaj Lie Kaas) kumppaneineen rahakuljetusryöstön saaden varsin messevän saaliin. Hänen onnistuu piilottaa rahalaukku säilytyslokeroon, jonka avaimen piilottamisen edesmenneen äidin talon maastoon hän uskoo Manfredin (Mads Mikkelsen) kontolle. Anker jää saman tien poliisin haaviin ja suorittaa 15 vuoden tuomion.
Vapauduttuaan Anker saa huomata, että Manfredin psyyke on mennyt huonompaan kuntoon tämän ikävöidessä veljeään. Nyt hän haluaa tulla kutsutuksi Johniksi, koska uskoo olevansa John Lennon. Saaliskassi olisi saatava pian haltuun, mutta ihan helppoa siitä ei tule. Etenkin, kun Manfred yrittää välittömästi itsemurhaa, jos häntä ei kutsuta Johniksi. Manfred otetaan psykiatriselle osastolle, josta Anker yrittää saada hänet pois. Rahaa havittelemassa on myös Ankerin entinen rikoskumppani Kiltti-Flemming (Nicolas Bro), joka ei nimestään huolimatta ole otteiltaan erityisen kiltti.
Anders Thomas Jensen tunnetaan erityisesti käsikirjoittajana. Hänen nimensä löytyy lukuisien menestyneiden tanskalaisten elokuvien yhteydestä. Ohjaustöitäkin hän on tehnyt, ja varsin hyviä nekin ovat. Teatterilevitykseen on meillä päätynyt aiemmin viiden vuoden takainen Oikeuden metsästäjät. Sen sijaan Adamin omenat ja Men & Chicken nähtiin meillä ainoastaan festivaaleilla. Tavallaan sen voi ymmärtää, sillä kun Jensen on itse puikoissa, on jälki hyvin erilaista kuin häneltä tilatuissa töissä.
Tunnusomaista hänelle ovat hyvin musta huumori, absurdit tilanteet ja liioiteltu väkivalta. Monille kaikki se voi olla liikaa. Mutta jos tanskalainen huumori avautuu, nauttinee myös Jensenin elokuvista.
Tälläkin kertaa meno ja tarinankuljetus ovat entisellään. Huumori on vinoa ja tapahtumien kudonta absurdia. Mutta aivan samanlaiseen lentoon uusin elokuva ei lähde kuin aikaisemmissa töissä parhaimmillaan. Se jää välillä polkemaan tyhjäkäynnille ja joutuu hakemaan suuntaa kunnes löytää uomansa uudelleen vaikka hieman vaappuen. Silti tämänkin katsoo oikein mielellään. Näyttelijät ovat kaikki erinomaisia, myös Tanskan Hollywoodiin lainaamat, suorastaan täyttä rautaa.
Hannu Liekso
The Last Viking -elokuvan traileri
