Musiikkivideoistaan palkittu ohjaaja-käsikirjoittaja Isaiah Saxon hyppää uuden äärelle ensimmäisessä pitkässä elokuvassaan. The Legend of Ochi sijoittuu kaukaiseen Karpaattien kylään, jossa teinityttö Yuri (Helena Zengel) on opetettu pelkäämään mystisiä olentoja – ocheja. Eräänä päivänä tytön uskomukset kuitenkin muuttuvat, kun hän ottaa salaa hoivattaakseen loukkaantuneen ochin poikasen. Yhteisönsä uskomuksia uhmaava Yuri lähtee vauhdikkaalle seikkailulle palauttaakseen Baby Yodaa muistuttavan otuksen takaisin kotiinsa.
Elokuvan näyttelijäsuoritukset ovat varsin onnistuneita, vaikka osa päähahmoista jää taka-alalle. Zengel tarttuu Yurin hahmoon otteella, joka loistaa läsnäolollaan reagoiden taitavasti ympäristöön. Willem Defoen Maxim on Yurin omanlaatuinen isä, jonka elämäntyyliä ohjaa järkyttymätön usko ochien pahuuteen. Defoe tuo hahmollaan huumoria muuten vakavanpuoleiseen elokuvaan. Stranger Things -tähti Finn Wolfhard esittää Maximin ottopoika Pedroa, joka seuraa nöyrästi Maximin oppeja.
Pedrolla on tietynlaista auktoriteettiä kylän nuorempien Kadonneiden poikien armeijassa, vaikka muuten hahmo jää etäiseksi. Yurin äiti Dasha (Emily Watson) tuo elokuvaan lisää perheen sisäistä erikoista konfliktia. Watson vangitsee hahmoonsa äidin ristiriitaisen rakkauden ja epävarmuuden.
Saxon tuntuu painavan ohjaajallisen leimansa elokuvaan juurikin musiikin kautta. Se toimii tehokeinona tarinallisuudesta tunnetiloihin. Lisäksi kommunikaatio kahden lajin välillä perustuu melodioihin ja eläimellisiin ääntelyihin. Paikoittain jatkuva taustaraita pursuaa yli jättäen katsojan vaille kaivattuja ajatustaukoja.
Visuaalisesti elokuva leikittelee taitavasti kylmän ja lämpimän sävyillä Transylvanian syrjäisessä miljöössä. Vuorien ja vihreyden kontrastina on kyläkauppa, joka loistaa 80-luvulle tyypillisellä väriskaalallaan.
Plussaa on annettava Saxonin kunnianhimosta: cgi:ta ei juuri ole efektien teossa käytetty, mikä kunnioittaa vanhempien samankaltaisten teosten visuaalisuutta. A24-studion tuottama elokuva ammentaakin inspiraatiota populaarikulttuurin rakastetuimmista fantasiaklassikoista, kuten Päättömästä tarinasta ja E.T:stä.
The Legend of Ochi on viihdyttävä ja sympaattinen katselukokemus, jonka näyttävä visuaalisuus tekee kunniaa nostalgisoinnille. Saxonin esikoiseksi se on vakuuttava startti, vaikkei se lunastakaan parhaan uuden fantasiaelokuvan -palkintoa.
Nea Pietiläinen