Sade huuhtoo Manhattanin katuja, kun Asia Reaves (Zazie Beetz) saapuu litimärkänä hotellin aulaan. Hänet ottaa vastaan mukavan oloinen vanha nainen Lilith (Patricia Arquette). Heti ensimmäisenä yönä Asian huoneeseensa tunkeutuu neljä hiipparia, jotka yrittävät tainnuttaa hänet. Pian hotellista muodostuu omanlaisensa pakohuone, jossa on vain kaksi vaihtoehtoa: taistele tai pakene.
They Will Kill You palaa toimintaan, jota harvoin näkee nyky-Hollywoodissa – eli tyyliteltyyn ja realismista kaukana olevaan ilmaisuun. Päitä katkotaan ja verta suihkuaa kaulantyngästä kovalla paineella. Ruumiinosia korjaillaan nukkeanimaation tavoin, mikä on visuaalisesti oikein maukasta katsottavaa. Samaan aikaan dialogi on niin kornia, että välillä miettii, pitääkö elokuva katsojaa tyhmänä. Elokuvan edetessä kuitenkin huomaa, että ei – se pitää itseään niin tyhmänä, että se on idioottimaisen hauska.
Elokuvan tyyli on lainattu monista 2000-luvun toimintaelokuvista. Kill Billin yliampuva verinen toiminta yhdistyy John Wickin koreografiaan. Kuvaustyylillisesti elokuva muistuttaa lähimmin pari vuotta sitten ilmestynyttä, David Leitchin ohjaamaa Bullet Trainia (2022). Lopputulos on iso sillisalaatti nykyajan toimintaelokuvien vaikutteita, mutta ihme kyllä kokonaisuus pysyy kasassa. Koreografia tuntuu välillä niin teatterimaiselta ja typerältä, että käsikirjoitukseen painottuen se vaikuttaa tarkoitukselliselta. Nopeat leikkaukset toimivat pienenä visuaalisena vitsinä ja saavat hymyn suuhun, vaikka tilanne onkin tragikoominen.
Evil Dead -elokuvista on myös otettu mukaan vaikutteita, esimerkiksi irtonaisen silmän muodossa. Visuaalinen ilme vaihtuu läpi elokuvan uusiin muotoihin, mikä toimii sen eduksi. Elokuva on luokiteltu kauhuksi, mutta se pätee lähinnä ensimmäiseen puoleen tuntiin, jonka jälkeen tarina lähtee vuoden 2019 Ready or Not -tyyliseen selviytymisleikkiin. Hekottelu ja vitsit perustuvat enemmän tappoihin ja absurdiin väkivaltaan – mikä toimi omaan makuuni paremmin kuin pelkkä suunsoitto.
They Will Kill You ei ole toimintaelokuva, joka keksii pyörää uudestaan, vaan se ottaa vaikutteita tämän aikakauden toimintaelokuvista ja tekee niistä erittäin raikkaan salaatin. Se viihdyttää omassa genressään puolentoista tunnin ajan, vaikka dialogi on välillä vaivalloisen huonoa.
Werneri Pihlajamäki