Meillä täällä Suomessa on kohistu jo hyvän aikaa terveydenhuollon syvästä alhosta ja sen vaikutuksesta hoidon saatavuuteen ja laskevaan tasoon. Mutta tuskin missään päin maailmaa ollaan sitä mieltä, että kaikki olisi tällä saralla juuri jetsulleen eikä mitään resursseja tarvita lisää.
Niin ei ole Tanskassakaan, jossa neurologian erikoislääkäri Alexandra (Özlem Saglanmak) on tulossa tuiki tavalliseen työvuoroon. Päivä alkaa osaston lääkärien aamukokouksella, jossa käydään läpi miehitys ja jokaisen tehtävät. Joku murjaisee ikivanhan vitsin siitä, mikä ero on Jumalalla ja lääkärillä. Jossain versiossa rajaus osuu kirurgiin.
Palaverissa selviää, että yksi lääkäreistä on sairauslomalla hoitovirheestä johtuneen masennuksen takia. Kollegat suhtautuvat tähän nuivasti. Kun hänelle määrätystä takapäivystyksen paikkaamisesta pitäisi sopia, ei vapaaehtoisia tunnu löytyvän. Neurologian etupäivystäjänä on nuori, vasta erikoistuva ja niin ollen epävarma Emilie (Mathildfe Arcel F.), jolle tromboosipäivystäjä Alex lupaa taustatukeaan.
Potilaita alkaa tulla ja joitain pitäisi kotiuttaa osastolta, mutta henkilökuntavaje aiheuttaa kovan kiireen ja paineen. Ambulanssi tuo naisen, jolla epäillään toispuoleista aivoverenvuotoa. Radiologi Ragnar (Anders Hove) moittii päivystyspoliklinikan lääkäreitä laiskuudesta näiden lähettäessä hänen mielestään potilaita turhaan kuvaukseen ja tuhlaten näin rahoja.
Nämä sanat mielessään Alex päättää lähettää 18-vuotiaan Oliverin (Jacob Spang Olsen) kotiin ilman kuvantamista Emilien pyytäessä apua päänsäryn tutkimuksessa. Päätös on periaatteessa perusteltu, mutta osoittautuu kohtalokkaaksi ja pistää Alexin tiukkaan paikkaan.
Äkkiseltään voisi ajatella, että tällainen tosielämästä ammentava sairaalamaailmaan yhden päivän ajaksi sijoittuva pienimuotoinen elokuva olisi kuolettavan tylsä. Toinen uhri on nimenä ehkä turhan tyly, sillä varsinaista uhria tai syyllistä ei tarinassa sinänsä ole. Sairaalaan yleensä tulee ihmisiä, joilla on joku hätänä tai heillä on jokin sairaus. Enenevissä määrin heitä pystytään hoitamaan. Mutta niin vain hoidosta huolimatta tai sen takia ihmisiä myös kuolee.
Usein puhutaan hoitovirheistä, joita tietenkin tapahtuu inhimillisen toiminnan seurauksena. Välillä arvioita joudutaan tekemään ottaen huomioon monia vallitsevia tekijöistä ja toimimaan niiden pohjalta. Juuri tällaisessa rajapinnassa Alex joutuu käymään sisäistä jaakobinpainiaan. Toimintansa oikeaperäisyys ja eettisyys yhdessä työyhteisönsä ja potilaan läheisten asettaminen paineiden alla alkaa tuntua hänestä musertavalta.
Näyttelijänä paremmin tunnetun ja lyhytelokuvia aiemmin ohjanneen Zinnini Elkingtonin pitkän elokuvan esikoisohjaus ja käsikirjoitus on erittäin hallittu kokonaisuus. Se kertoo juuri olennaisen lähtemättä rönsyilemään. Sen rajaus on tarkka ja kaikki näyttelijät tekevät erinomaiset suoritukset niin sairaanhoitajina, lääkäreinä kuin potilaiden läheisinä.
Hannu Liekso
Toinen uhri -elokuvan traileri
