Riina Järvinen on psykiatrinen sairaanhoitaja, nepsy-valmentaja ja laulaja-lauluntekijä. Järvinen hyödyntää työssään traumaviitekehystä, tietoisen läsnäolon harjoituksia, skeematerapeuttisia- sekä DKT-menetelmiä ja musiikkia. Hänellä on yli 15 vuoden työkokemus päihde- ja psykiatrian poliklinikoilta.
Tunne turvassa on valkokankaille tuotu noin puolitoistatuntinen terapiaistunto. Järvinen hyödyntää sessiossa oppejaan, joiden avulla ihminen pystyy kohtaamaan myös ne ikävät, haudatut tunteensa.
Istunnon aikana meditoidaan, hengitetään, lauletaan, hyräillään ja liikutaan kevyesti. Musiikki ja liike auttavat kuulemaan kehon ja mielen sanoman. Ehkäpä tätä voisi kuvailla jonkinlaiseksi joogaksi?
Järvinen on selvästi alansa ammattilainen, niin rauhoittava katselukokemus on. Hän osaa varmasti asiansa, mikäli mieli on avoinna tällaisia kokemuksia varten.
Mitään tämänkaltaista konseptia ei ole aiemmin valkokankailla nähty – tai ainakaan minä en ole sellaisiin törmännyt – mutta eipä tätä toisaalta voi edes kutsua elokuvaksi, vaan se on pitkä terapiasessio, johon katsojat voivat osallistua teatterin pimeydessä – ja lopulta oman sohvan turvassa.
Kohderyhmänään Järvinen pitää yli nelikymppisiä naisia, jotka haluavat pitää huolta itsestään sekä omasta hyvinvoinnistaan.
Tällaisia erikoisuuksia on vaikea arvostella, koska kyseessä ei ole perinteinen tai edes kokeellinen elokuva. Osa katsojista nauttii varmasti tällaisesta kokemuksesta, minä en ehkä niinkään. Tämä ei siis ole arvio varsinaisesta sisällöstä, vaan jonkinlainen kriitikon naiivi kompromissi. Elokuvana Tunne turvassa on taitavasti kuvattu ja hyvin tehty, mutta juonellisesti ehkä hieman liian köyhä (heh).
Niko Ikonen
Tunne turvassa -elokuvan traileri
