Vuonna 2024 ilmestynyt Alex Garlandin käsikirjoittama ja ohjaama, dystooppiseen lähitulevaisuuteen Pohjois-Amerikassa sijoituva Civil War ei meillä ollut aivan yhtä suuri hitti kuin muualla maailmassa. Se sai silti meilläkin 57 000 katsojaa.
Civil Warin taistelukohtauksissa ja etenkin lopun rynnäkössä Valkoiseen taloon Garland sai asiantuntija-apua Ray Mendozalta, entiseltä Yhdysvaltain laivaston SEAL-erikoisjoukkojen sotilaalta, joka oli armeijauransa jälkeen päätynyt Hollywood-tuotantojen stuntmieheksi ja ampuma-ase-ekspertiksi.
Miehet ystävystyivät ja Mendoza kertoi omista kokemuksistaan Irakissa, erityisesti yhdestä tukalasta operaatiosta, joka pyöri hänen mielessään lähes 20 vuotta myöhemminkin. Warfare on Mendozan ja Garlandin yhdessä siitä tekemä kuvaus.
Vuonna 2006 joukko amerikkalaissotilaita tunkeutuu Ramadissa sijaitsevaan rakennukseen ja ottaa sen haltuunsa siellä asuvilta kahdelta perheeltä. Sotilaiden tehtävä on asemapaikastaan turvata seuraavana päivänä tapahtuvaa operaatiota. He eivät kuitenkaan tiedä asettuneensa varsinaisen ampiaispesän viereen, mutta pian on selvää, että heidän läsnäolonsa on havaittu. Seuraa painajainen, jonka aikana ryhmä on jatkuvan, joka puolelta tulevan tulituksen ja rakennukseen pyrkivien kapinallisten muodostaman paineen alla.
Warfare häivyttää kuvaamansa tapahtuman taustalla olevan laajemman Irakin sodan konfliktin. Se ei edes juurikaan avaa operaatiota, johon ryhmän on tarkoitus osallistua surmanloukuksi osoittautuvasta asemapaikastaan. Se on toimiva ratkaisu, sillä oli sodasta mitä mieltä tahansa, se pelkistää konfliktin nuorten ihmisten yritykseksi selvitä hengissä hirvittävistä olosuhteista pitämällä itsensä kasassa – välillä kirjaimellisestikin – hinnalla millä hyvänsä ja yrittämällä turvautua saamaansa koulutukseen.
Elokuvan tapahtumat ovat kaoottiset, mutta kaikki on täydellisesti Alex Garlandin hallinnassa. Hän on rytmittänyt Warfaren uskomattoman hienosti. Se kasvattaa jännitystä pikku hiljaa lähes sietämättömäksi. Vaikka katsoja tietää, että jännitteen on pian purkauduttava, se tulee silti yllätyksenä. Ja siitä kierrokset vain lähtevät kasvamaan. Vaikka sotilaat puhuvat jargoniaan, tapahtumat avautuvat katsojalle, joka ei voi olla sitoutumatta yrityksiin saada aikaiseksi evakuointia.
Tällaisia ahdinkoon joutuvista sotilaista kertovia elokuvia on tehty useitakin, ja monella niistä saattaa olla syvällisempääkin sanottavaa sodasta. Warfare kuitenkin erottuu edukseen yhtä aikaa riisutulla ja loppuun asti hiotulla toteutuksellaan. Napakasti puolitoistatuntisen, lähes reaaliaikaisesti etenevän elokuvan rytmityksen ohella se on teknisesti muutenkin uskomattoman hieno. Varsinkin jytisevä äänimaailma saa elokuvateatterin tuntumaan betonibunkkeriansalta.
Jouni Vikman
Warfare -elokuvan traileri
