007 SKYFALL
James Bond on kuollut, ja tiedustelupalvelu MI6 on raunioina. Tai sitten ei. Luvassa on joka tapauksessa taattua Bond-toimintaa.
JAMES BONDIN VARJOSTA
007:n näyttelijät ja Bond-tytöt varastavat valokeilan, mutta James Bondin varjosta on sivuosistakin noustu tunnetuiksi näyttelijöistä.
BOND KASVOISTA KASVOIHIN
Mitkä ovat Bond-näyttelijän ulkoiset kriteerit – ja millaisista palasista syntyisi täydellinen Bond?
ARGO
Kaikkien aikojen Hollywood-huijaus on täyttä totta, niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin.
LOOPER
Joseph Gordon-Levitt ja Bruce Willis esittävät samaa ihmistä eri aikakausilta. Hulppeassa tieteistoiminnassa heidät stailattiin samannäköisiksi.
LEFFATREFFIT – LE CHEF
Ranskalaiskomediassa stressataan Michelin-tähdistä. Episodi vei suomalaisen Michelin-kokin elokuviin.
KAKSI TARINAA RAKKAUDESTA
Pamela Tola kertoo uutuuselokuvastaan, jota kuvattiin Helsingin ohella Istanbulissa, Oslossa ja Berliinissä.
VEDEN PEILI
Matka Edeniin -elokuvalla mielipiteitä jakanut Rax Rinnekangas jatkaa samalla tinkimättömän pohdiskelevalla linjalla.
FESTARIT: NIGHT VISIONS
Sen lisäksi, että Night Visions esittelee rouheimmat festivaalielokuvat, se tekee niiden tiimoilta myös todellisia kulttuuritekoja.
JOHN WATERS SUOMESSA
Night Visionsin ansiosta myös Suomessa saadaan nauttia roskaelokuvien gurun stand-up-komiikasta.