SHERLOCK HOLMES
Vaikka ollaan parinsadan vuoden takaisessa Lontoossa, Sherlock Holmesista tunnistaa Guy Ritchien käsialan. Robert Downey Jr. ja Jude Law pelaavat mainiosti yhteen Holmesina ja tri Watsonina.
ETSIVÄT KAUTTA AIKOJEN
Elokuvien etsivistä tulee yleensä mieleen Sherlock Holmesin ja Hercule Poirot’n tapaiset älynystyröiden hierojat, mutta todellisuudessa etsivätarinoiden lajityyppi on löytänyt tiensä yllättävälläkin tavoilla mitä erilaisimpiin elokuviin.
VUODEN 2009 PARHAAT
Lukijat ja Episodin toimitus ovat äänestäneet suosikkinsa viime vuoden ensi-illoista. Toimitus asetti lisäksi paremmuusjärjestykseen ohjaajat, käsikirjoittajat sekä näyttelijät.
EPISODIN OSCAR-ENNUSTE
Vuoden 2010 Oscar-gaalan ehdokkaatkin julistetaan vasta helmikuun puolella, mutta Episodi otti härkää sarvista ja ennusti ei ainoastaan tärkeimpien kategorioiden ehdokkaat vaan jopa niiden voittajat.
KIIREINEN GEORGE CLOONEY
Vuoden 2010 alkupuoliskon nimi on ehdottomasti George Clooney, siltä häneltä tulee ensi-iltaan peräti kolme mainiota elokuvaa: Up in the Air, Vuohia tuijottavat miehet ja Kekseliäs kettu.
CRISTIAN MUNGIUN TARINOITA KULTA-AJALTA
4 kuukautta, 3 viikkoa ja 2 päivää nosti Cristian Mungiun maailman tietoisuuteen ja Romanian elokuvan toivoksi. Hän suunnitteli Tarinoita kulta-ajalta -komediaansa jo ennen läpimurtoelokuvaansa.
DOCPOINT
Uusin trendi dokumenttielokuvissa on niin sanottu provosoiva elokuva. Selvitimme mitä se tarkoittaa ja katsastimme kattavan kavalkadin tammi-helmikuun vaihteessa Helsingissä pyörivän dokumenttifestivaalin tarjontaa.
MARTIN CAMPBELL
James Bond -elokuvat Golden Eye ja Casino Royale ohjannut Martin Campbell palasi uutuudessaan 1980-luvun hittisarjaansa ja päivitti sen 2000 luvulle.
FESTIVAALIRAPORTTI: TALLINNA
Suomenlahden eteläpuolella järjestettiin PÖFF, pimeiden öiden filmifestivaali, jonka tärpeistä pystyy ennustamaan katsomisen arvoisia elokuvia meidänkin ohjelmistoihimme.