Episodi 2/2008

1.2.2008 12:47

Rambo

20 vuoden hiljaiselon jälkeen Rambo on palannut kuvioihin raaempana ja väkivaltaisempana kuin koskaan. Täysissä voimissaan oleva Sylvester Stallone, 62, on tarttunut tällä kertaa myös ohjaimiin, joten Rambo alkaa todella olla kokonaisvaltaisesti hänen hahmonsa.

Arn

Pohjoismaiden kallein elokuvatuotanto on kertomus munkkiluostarissa kasvaneen ritarin taistelusta niin sodassa kuin rakkaudessakin. Lippukassa kolisee, kun Arn heiluttaa miekkaansa ahdasmielisyyttä vastaan.

Varaslähtö Oscareihin 2008

Taas on aika jakaa maineet, kunniat ja Oscarit. Episodin toimitus jakoi palkinnot jo etukäteen ne ansainneille.

Charlie Wilsonin sota

Tom Hanks esittää Charlieta, suorapuheista, rakastettua seurapiirimiestä, joka oli kylmän sodan merkittävä poliitikko.