YÖN RITARI
Christian Bale kohtaa Yön ritari -saagan päätösosassa Tom Hardyn esittämän Bane-terroristin lisäksi kissamaisen Anne Hathawayn.
PRESIDENTTI VAMPYYRINTAPPAJANA
Tim Burton tuotti venäläisohjaaja Timur Bekmambetovin kauhufantasian, jossa paljastuu yhden Yhdysvaltojen arvostetuimman presidentin uskomaton kaksoiselämä.
THE EXPENDABLES 2
Voiko Lundgrenin, Lin, Norrisin, Schwarzeneggerin, Stallonen, Stathamin, Van Dammen ja Willisin yhteinen elokuva olla huono? Sano se heille päin naama.
MATKALLA
Jack Kerouacin beat-klassikkoa on yritetty saada valkokankaalle ikuisuuden. Walter Salles tarttui road movie -haasteeseen.
TERRAFERMA
Ohjaaja Emanuele Crialese kertoo elokuvastaan pienestä sisialaissaaresta jonne pyrkivät niin turistit kuin laittomat siirtolaisetkin.
MISS FARKKU-SUOMI
1970-luvun Oulu ei ollut maailman tai edes Suomen edistyksellisimpiä paikkoja. Rakkauden ja itsetunnon voimalla voi kuitenkin ponnistaa pitkälle.
LEFFATREFFIT
Episodi vei rockpersoona Heinäsirkan katsomaan Miss Farkku-Suomen ja muistelemaan 1970-luvun myllerrystä suomalaisessa musiikkielämässä.
JA SAAPUU OIKEA YÖ
Uuden kotimaisen trillerin tekijöiltä puuttuu ehkä kokemusta mutta ei kunnianhimoa.