Episodi 8/2010

30.8.2010 16:51

ENTER THE VOID
Carne, Yksin kaikkia vastaan ja Irriversible – syntiset olivat vasta alkua. Gaspar Noé on tehnyt haastavimman elokuvansa tähän asti. Kuolemansa jälkeen meidän maailmamme tapahtumia tarkkailemaan jäävän nuorukaisen tarina avautuu hiljalleen visuaalisesti uskomattoman hienossa elokuvassa.

PIENI ON KAUNISTA
Syksyn ohjelmistoon mahtuu ennätysmäärä indie- ja art house -elokuvia. Pieni ei merkitse halpaa tai huonoa, vaan myös taide-elokuvassa voi olla menestyksen siemen.

TOY STORY 3
Toy Story – Leluelämää ja Toy Story 2 olivat aikoinaan suunnannäyttäjiä. Nyt sarjan kolmas ja viimeinen osa teki niistä vanhentuneita.

POHJOISMAISET MESTARIT LYHYESTI
Episodi oli mukana kokoamassa lyhytelokuvapakettia pohjoismaisilta ohjaajilta. Suomella, Ruotsilla, Norjalla, Tanskalla ja Islannilla on kullakin omat erityispiirteensä.

LARS VON TRIERIN DIMENSION
Kooste-dvd:n harvinaisin sisältö on Lars von Trierin 1991–97 muutama minuutti kerrallaan per vuosi kuvaama kesken jäänyt gangsteritarina.

JAMES BOND PELITTÄÄ
Tuotantoyhtiö MGM:n ajauduttua rahoitusvaikeuksiin on uudet James Bond -projektit laitettu toistaiseksi jäihin – mutta onneksi vain valkokankaalla.

RAKKAUTTA & ANARKIAA
Syyskuun pimenevät illat tuovat mukanaan taas teatterista toiseen vaeltavat elokuvan pyhiinvaeltajat, kun Helsinki International Film Festival eli kotoisammin Rakkautta ja Anarkiaa valtaa jälleen monta valkokangasta uutuuksilleen ja ihmeellisyyksilleen.

PARHAAT TOIMINNAT
Aikaisemmin toimintaelokuvassa hyvät ja pahat kaahasivat pyssyillä räiskien. 2000-luvulla toiminnan määritelmä on muuttunut laveammaksi ja lajityyppien aidat kaatuvat ryskyen toimituksen suosikeissa.