Episodi 8/2011

24.8.2011 12:56

COWBOYS & ALIENS
Avaruuden ilkimykset haluavat orjuuttaa villin lännen, ja niiden pysäyttämiseksi tarvitaan niin länkkäreitä kuin inkkareita. Episodi haastatteli Harrison Fordia ja Daniel Craigia.

COLOMBIANA
Zoe Saldana otti Natalie Portmanin paikan, kun Luc Bessonin Leon-hitin suunnitellusta jatko-osasta tulikin itsenäinen toimintaelokuva.

WOODY ALLEN
Yhdysvaltalainen mestarikoomikko on 2000-luvulla tehnyt ahkerasti elokuvia Euroopassa. Episodi tapasi ohjaajan keväällä Cannesissa.

TERRENCE MALICK
Salaperäinen Terrence Malick tekee elokuvia harvakseltaan eikä esiinny julkisuudessa. Silti hänen teoksiaan odotetaan innokkaasti.

BRAD PITT JA ELÄMÄN PUU
Cannesissa Kultaisen palmun voittanut The Tree of Life on Terrence Malickin tuorein mestariteos. Episodi haastatteli sen kovaa isähahmoa, Brad Pittiä.

ROY ANDERSSON
Ratkiriemukkailla Arla-mainoksilla itsensä taideohjaajaksi läpilyönyt Roy Andersson antaa Episodin lukijoille ensimakua vielä työn alla olevasta uutuudestaan.

NORDIC DVD
Onko pohjoismainen elokuva tylsää ja ikävää? Ei ainakaan lehden liitteenä olevan lyhytelokuva-dvd:n perusteella.

LE HAVRE
Aki Kaurismäkeä ei pahemmin harmita, vaikka hänen uutuutensa jäi ennakkosuosikin asemastaan huolimatta ilman palkintoja Cannesissa.

RAKKAUTTA & ANARKIAA

Helsingin elokuvateatterit syyskuussa valtaava huima festivaali ja sen mielenkiintoiset uutuuselokuvat esittelyssä.