COSMOPOLIS
Don DeLillon kirja ei ole ensimmäinen mahdottomana filmatisoitavana pidetty teos, jonka David Cronenberg on muuttanut elokuvan muotoon.
TOTAL RECALL
Colin Farrell oli tyytyväinen, ettei häneltä vaadittu Arnold Schwarzeneggerin kanavointia scifi-seikkailun vauhdikkaassa uudelleenfilmatisoinnissa.
LAITTOMAT
John Hillcoat jatkaa uutuudessaan jo The Proposition – Ehdotus -elokuvansa teemoja sivistyksen rajamaista, moraalista ja veljessuhteista. Pontikkaa keittävät veljekset saavat vastaansa niin järjestäytyneen rikollisuuden kuin korruptoituneen virkavallan.
PUHDISTUS
Kun Sofi Oksasen kansainvälistä menestysteosta ryhdyttiin muuttamaan elokuvaksi, ei Antti Jokinen ollut monen mielessä ensimmäinen ohjaajavalinta. Krista Kosonen kertoo, miksi valinta onnistui.
3SIMOA
Lyhytelokuvillaan vakuuttanut Teemu Nikki ohjasi ensimmäisenä pitkänä elokuvanaan veijarikomedian, jonka farssi pysyy kasassa ja huumori rytmittyy oikein nimenomaan napakan ohjauksen ansiosta.
TIE POHJOISEEN
Mika Kaurismäki on tehnyt tie-elokuvia aikaisemminkin, mutta Tie pohjoiseen ei välttämättä olisi koskaan toteutunut, elleivät Vesa-Matti Loiri ja Samuli Edelmann olisi halunneet tehdä yhteistä elokuvaa.
LEFFATREFFIT
Kalle Ahola on suuri Mika Kaurismäki -fani, joten oli vain oikeus ja kohtuus, että Episodi pyysi hänet leffatreffeille katsomaan miehen uutuutta.