Televisiosta esitetään tänään Peter Jacksonin ohjaama fantasiaelokuva Taru sormusten herrasta: Sormuksen ritarit (2001).
Kertomus kuljettaa katsojan Keski-Maahan. Se on maailma, jossa elää mitä kummallisimpia olentoja ja monenlaisia kansoja. Mukana ovat myös hobitit, nuo vaatimattomat mutta sitkeät pienet elämästä nauttijat, joiden harteille kasvaa yllättäen valtava vastuu. Frodo saa kannettavakseen kaikkein raskaimman velvollisuuden, mutta hän ei kulje tietään yksin. Ystävät rinnallaan hän suuntaa kohti Tuomiovuorta, edessä on vaaroja, kiusauksia ja loputtomalta tuntuva matka, joka koettelee jokaisen rohkeutta.
Elokuva voitti peräti neljä Oscar-palkintoa. Tähtikaartissa nähdään muun muassa Elijah Wood, Ian McKellen ja Orlando Bloom.
Christopher Lee (Saruman) luki joka vuosi kuolemaansa saakka Taru sormusten herrasta -kirjan. Hän oli lisäksi ainut tuotannon jäsen, joka oli tavannut J.R.R. Tolkienin.
Kerrottakoon vielä hauskana triviana, että Ian McKellen (Gandalf) iskee elokuvassa päänsä Bilbon asunnon katossa olevaan parruun. Tämä oli vahinko, eikä sitä ollut käsikirjoituksessa. Se jätettiin kuitenkin lopulliseen elokuvaan. Kerroimme aiemmin myös viisi jännittävää faktaa Taru sormusten herrasta -elokuvista.
Empiren lukijat arvostelivat elokuvan maailman parhaaksi. Se pääsi vastikään julkaistulla listalla ykköseksi.
Sormuksen ritarit on myös HBO Maxissa. Alla traileri.
Tulevat lähetykset:
- Pe 5.12.2025 klo 21.00, TV5
- La 6.12.2025 klo 17.10 · TV5
- Ma 8.12.2025 klo 21.00 · Kutonen
Lue myös: Empire listasi 100 parasta elokuvaa ja ykkönen sai ylistystä: ”tarinankerronnan ihme”
Lue myös: He olivat ehdolla Gandalfiksi – Ian McKellen sanoi miksi hän sai lopulta roolin
Lue myös: Arvostettu elokuvalehti listasi ikonisimmat leffahahmot! Vain yksi LOTR-hahmo pääsi Top 20 -listalle
Lähde: IMDb
