Illalla esitetään televisiosta toimintajännäri Leon (1994). Elokuva on myös suoratoistopalveluissa Prime Video, Viaplay ja MTV Katsomo Plus.
Leon elää yksinäistä elämää New Yorkin karuissa kortteleissa ja tienaa elantonsa palkkamurhaajana. Kaikki muuttuu, kun naapuriperheen murhasta selviää hengissä ainoastaan 12-vuotias Mathilda. Leon ottaa tytön suojelukseensa, ja kahden yksinäisen välille kasvaa yllättävä side.
Mathilda haluaa kostoa perheensä tappajille ja alkaa opetella Leonin ammattia. Vastassa on psykopaattinen, korruptoitunut DEA-agentti Stansfield, joka ei jätä kiveäkään kääntämättä. Elokuva tiivistyy viimeisessä näytöksessään täydelliseksi toimintajännityksen ja tunteiden yhdistelmäksi.
Ohjaajana Luc Besson. Käsikirjoitus Luc Besson. Näyttelijöinä Jean Reno, Natalie Portman, Gary Oldman ja Danny Aiello.
Elokuvasta on olemassa kaksi versiota. Toinen on lyhyempi amerikkalainen ja toinen pidempi eurooppalainen versio. Ensimmäisessä leikkausversiossa Mathilda pyytää Leonia rakastajakseen. Testinäytöksessä yhdysvaltalainen yleisö kuitenkin kiemurteli vaivaantuneena ja nauroi kohtaukselle hermostuneesti, joten se leikattiin amerikkalaisesta versiosta pois.
Portman on itse myöhemmin kutsunut elokuvaa ”vaivaannuttavaksi” ja kertonut saavansa siitä enemmän palautetta kuin mistään muusta roolistaan. Elokuva oli tuolloin 12-vuotiaan Portmanin ensiesiintyminen valkokankaalla.
kriitikkopisteet Rotten Tomatoesissa ovat luvussa 76 ja yleisöpisteet luvussa 95. Kriitikoiden mukaan kokeneen palkkamurhaajan ja 12-vuotiaan oppilaan epätavallisen ihmissuhteen ympärille rakentuva elokuva on tyylikäs ja yllättävän koskettava trilleri, jonka läpimurtosuoritus tulee nuorelta Portmanilta. Alla traileri.
Tulevat lähetykset:
- La 21.3.2026 klo 22.35 · MTV Sub
Lue myös: Razzie-voittajat julkistettiin – pääpotin veivät Disney-klassikko ja räppäri Ice Cube
Lue myös: Guy Ritchien Indiana Jones -korvike rikkoi suoratoistoennätyksen
Lähde: Rotten Tomatoes, Wikipedia, IMDb
