The Roofman -tähti Channing Tatum tapasi leffan toisen tähden, Game of Thrones -sarjasta tutun Peter Dinklagen melko erikoisissa olosuhteissa
Tatum ei ollut tavannut miestä aiemmin, ja tämä kohtaaminen paloi varmasti Dinklagen verkkokalvoille.
Lue myös: Tiedätkö mikä on huijarisyndrooma? Marvel-näyttelijä kertoi kärsivänsä siitä
Lue myös: Bond-kandidaattien joukossa ollut Rocketman-tähti Channing Tatumin kaveriksi tulevaan rikoselokuvaan
Tatum oli The Hollywood Reporterin haastattelussa, jossa hän kertoi asiasta.
Yhdessä The Roofmanin kohtauksessa Tatumin piti juosta Toys ’R’ Us -liikkeen läpi ilman vaatteita. Mies paljasti, ettei hän ollut tavannut Dinklagea ennen kuin he kuvasivat tuon kiusallisen hetken.
– Peter oli todella hauska siinä kohtauksessa. Se oli myös ensimmäinen kohtauksemme yhdessä, Tatum sanoi.
– Se oli hieman outoa. Ei ehkä se parhain hetki tavata jotakuta, koska elimeni oli siinä esillä koko maailman nähtävänä. Mutta se oli todella hauskaa. Täytyi vain repäistä laastari irti ja sanoa, ”en välitä. Kuvataan nyt vain. Kamera pyörimään”, Tatum naureskeli.
Kohtaus kuvattiin monta kertaa, eikä hän vieläkään tiedä, miten ohjaaja Derek Cianfrance onnistui säilyttämään hänen siveytensä.
– Toivon, että olisimme kuvanneet sen vain kahteen kertaan, mutta teimme sen monesti. Derek kysyi jälkeenpäin, että mitä kohtaukselle pitäisi tehdä, koska minun elimeni näkyy siinä.
– En oikeastaan tiedä miten hän lopulta leikkasi sen. Jossain vaiheessa hän ajatteli laittaa mustan palkin alapääni päälle ja sumentaa joitain kohtia. Ei hän olisi voinut tehdä niin. Se olisi ajanut ihmiset ulos teatterista. Derek kysyi myös, että poistetaanko koko elin? Vastasin, etten halua näyttää miltään Ken-nukelta. Se oli aivan kauhea idea, Tatum naurahti.
– Lopulta annoin hänelle vapaat kädet. Pyysin vain, ettei hän kertoisi siitä minulle eikä tekisi K18-elokuvaa, Tatum naurahti.
The Roofman pyörii parhaillaan teattereissa. Alla traileri.
Lähde: Film News
