Ymmärrettävästi viime vuoden Oscar-rohmunsa The Brutalist vuoksi huomion keskipisteenä ollut Brady Corbet painottaa vielä Venetsian elokuvajuhlilla The Testament of Ann Leen ensi-illan yhteydessä, että kyseessä on ennen kaikkea Mona Fastvoldin luomus.
– Uskomme vakaasti, että voi palvella vain yhtä herraa kerrallaan. Monalla oli viimeinen sana leikkauspöydässä, mikä on meille hyvin tärkeää ja mistä olemme puhuneet julkisuudessa aikaisemminkin, hän painottaa festivaaleilla.
1600-luvulla syntyneestä brittiläisestä protestanttisesta kveekari-liikkeestä 1700-luvulla eronneiden shakereiden, ”vapisijoiden”, uskonlahkon johtohahmo Ann Leen elämän inspiroimaa elokuvaa ei ollut helppo myydä rahoittajille.
– Tuottajamme Andrew Morrison sai elokuvan tehtyä kymmenellä miljoonalla dollarilla. Se oli melkoinen suoritus. Voitte kuvitella, että hissipuheen kehittäminen ”shaker-musikaalista” ei ollut ihan helppo tehtävä, Corbet kertoo.
– Monan taiteen taustalla ovat esittävät taiteet ja tanssi. Koska shakerit olivat musikaalisia ihmisiä, tajusimme, että myös elokuvan pitäisi olla musikaali. Toimin elokuvan tuotannossa kakkosryhmän ohjaajana ja tehtäväni oli toimia ohjaajamme hyväksi. Ei siksi, että ohjaaja olisi aina oikeassa, vaan siksi, että ohjaaja on aina johdonmukainen.
– Vision jatkuvuus on minulle merkityksellinen juttu; minua ei kiinnosta katsoa elokuvia, jotka ovat usean tekijän näkemyksestä syntyneitä exquisite corpse -yhteispiirustuksia. Niissä merenneidon kroppa voi saada delfiinin pään. Minä haluan, että taideteoksessa on aitoa jatkuvuutta ja johdonmukaisuutta.
Esikuvat harvassa
Hintalappunsa huomioon ottaen The Testament of Ann Lee näyttää ja tuntuu huomattavasti isommalta tuotannolta. Fastvold ajatteli, että Ann Lee ansaitsisi ”jotain suurenmoista ja ihmeellistä”.
– Kuinka monta ison mittaluokan tarinaa olemme nähneet miespuolisista ikoneista, kerta toisensa jälkeen? Eikö olisi paikallaan nähdä edes yksi sellainen vastaavanlaisesta naisesta. Ainut vastaava mieleeni tullut tapaus oli Jeanne d’Arc. Halusin antaa Ann Leelle tämän tilan.
Norjalaissyntyinen Fastwold ei kasvanut uskonnollisessa ympäristössä. Mutta hän huomasi jotain erityistä tarinassa naisesta, joka sai monet ihmiset aloittamaan aivan uudenlaisen elämän.
– Erityisesti näinä aikoina on kiinnostavaa käsitellä naista johtajana, ohjaaja huomauttaa.
– Kun itse teen elokuvia alalla, joka on erittäin miesvetoinen, yritän henkilökohtaisesti luoda kuvauspaikoille erilaista tekemisen kulttuuria, hoivaavaa ja ystävällistä ja hyvin empaattista kaikkia asianosaisia kohtaan. Ann Leen tarinassa juuri se puhutteli minua: hänen tapansa johtaa. Hän halusi luoda tilan, jossa kaikki olisivat tasa-arvoisia.
Onnistuakseen tavoitteessaan Fastwold tarvitsi oikean ihmisen esittämään historiallista ikonia. Kuvaan astui Amanda Seyfried, jolla Fastwoldin mukaan on ”paljon voimaa” niin ihmisenä kuin esiintyjänä.
– Hän on erittäin vahva, mahtava äiti, ja hän on hieman hullu. Tiesin, että hän pystyisi valjastamaan kaikki ne ominaisuutensa. Hän pystyi hyödyntämään kiltteyttään ja hellyyttään, ja hän pystyi hyödyntämään hulluuttaan. Tässä meidän iässämme sellainen yhdistelmä on jotain todella kiinnostavaa tutkittavaa. Näin, että Amanda oli valmis tarttumaan siihen täysin voimin.
Lue myös: Ilkeästä tytöstä hurskaaksi naiseksi – Listasimme 10 Amanda Seyfriedin olennaista roolia
Lue myös: Amanda Seyfried: ”Käytin peppureikäproteesia uudessa elokuvassa”
Hänen tähtensä on samaa mieltä.
– Olimme melkein kuin shaker-liike, kaikki olivat osa sitä. Tärkein syy sille, että pystyin kohtaamaan kaikki ne haasteet, oli tunne täydellisestä suojeluksesta ja tuesta. Ympärilläni oli ihmisiä, jotka rakastavat taiteilijoita. Täytyy sanoa, että se oli erittäin harvinainen kokemus, joka ei välttämättä toistu enää ikinä.
Taas mennään
Manchesterissa syntynyt Ann Lee kävi ennen uskonnollista heräämistään läpi seksuaalisen trauman ja lastensa kuoleman. Hän alkoi saarnata siitä, kuinka ihmisten pitäisi pidättäytyä seksistä – muiden asioiden muassa. Hänestä tuli Äiti Ann, ja hän purjehti Britanniasta seuraajineen uuden mantereen Uuteen-Englantiin.
– Se oli niin opettavaista ja uskomattoman terapeuttista. Jopa ne äänet, ne eläimelliset äänet, ne tuntuivat niin katartisilta, toteaa Seyfried.
Hän laulaa The Testament of Ann Leessä valkokankaalla ensimmäisen kerran sitten vuoden 2018 Mamma Mia: Here We Go Again -elokuvan. Kuten elokuvassa näytetään, shakerit oikeastikin palvoivat laulun ja liikkeen kautta. Siitä tuli liikkeen ”vapisijoita” tarkoittava nimikin.
– Seurasin Monaa valoon, jossa kaikki oli luvallista. Ainoa uhka oli, että en olisi taiteilijana käyttänyt sitä vapautta ja sukeltanut niin syvälle kuin mahdollista tai ollut päästelemättä mitä hulluimpia ääniä. On myös vaikea näytellä hahmoa, joka on johtaja. Pystyn samastumaan hänen äidinvaistoonsa, tarpeeseen kuulua yhteisöön, lempeyteen ja myötätuntoon ja arvostan Monan ja Ann Leen tarkoitusperiä. Mutta toisaalta sanoin myös: ”Mona, sinun ei tarvitse valita minua rooliin, valitse joku englantilainen!” Tämä oli hänen lapsensa enkä halunnut mokata sitä. Mutta hän uskoi minuun joten minä uskoin itseeni ja tässä sitä ollaan.
Mamma Mona
Koska musiikki on niin oleellinen osa elokuvaa, Fastwold alkoi työskennellä The Brutalistista Oscarin voittaneen säveltäjä Daniel Blumbergin kanssa jo käsikirjoitusvaiheessa. Yhdessä he kuuntelivat shaker-virsiä, tuhansittain shaker-virsiä.
– The Testament of Ann Lee ei ole perinteinen musikaali eikä se ole perinteinen elämäkertaelokuva. Se on elokuva, jossa on valtavasti musiikkia ja liikettä, ja se kertoo historiallisesta hahmosta, mutta emme oikeasti tiedä hänestä kovinkaan paljon. Lopulta lähdimme etsimään hetkiä, jolloin hahmoilla oli tarve ilmaista uskoaan liikkeen tai äänen kautta, Fastwold muistelee.
Venetsian elokuvajuhlien näytöksissä jotkut hulluimmista kohtauksista saivat osan katsojista (pääasiassa miespuolisia) lähtemään teatterista kesken kaiken. Ne kuitenkin tekevät elokuvasta myös entistä kiinnostavamman ja jollain tavalla ajankohtaisemmankin.
– Ehkä se nykyaikaisuuden tunne tulee hahmojen välisestä intiimistä läheisyydestä? Ohjaaja pohtii. – Olemme tottuneet aikakausielokuviin, joissa kaikkien asut on napitettu kaulaan asti, eikä kukaan ryhdy fyysiseen kanssakäymiseen kenenkään muun kanssa.
– Vaikka tämä yhteisö päätyy valitsemaan selibaatin, he eivät silti olleet puritaanisia. He eivät olleet ollenkaan samanlaisia kuin kveekarit. Heidän välillään on niin paljon iloa, rakkautta ja hurmiota. Se on ainakin minun näkemykseni heistä ja sen halusin esittää maailmalle.
Onko meidän ajassamme sellaisia ihmisiä kuin Ann Lee?
– Mona tulee aika lähelle, Corbet nauraa.
– Äiti Mona, Seyfried lisää nopeasti.
– That’s Mother Mona to you, babe, Corbet hekottaa.
Kaikki on mahdollista
Pari kuukautta myöhemmin tekijäporukka on jälleen koolla, tällä kertaa Berliinin elokuvajuhlilla. Festivaalien välissä on jo käynyt selväksi, että The Testament of Ann Lee jäi Oscar-ehdokkuuksien ulkopuolelle. Se ei ole muuttanut Seyfriedin mielipidettä, hän pitää siitä edelleen kovasti.
– Tämän nimenomaisen projektin yllä leijui koko ajan ”laadukas”-leima. Minulle laadukkuus tarkoittaa selkeää visiota. Ei välttämättä jotain selkeää sanomaa, mutta jonkun ihmisen elämään tehtyä tutkimusmatkaa elokuvallisen tarinankerronnan kautta särmikkyyttä unohtamatta, hän kuvailee.
– Ann Lee oli minulle niin eksoottinen hahmo esittää. Ei siksi, että hän oli kotoisin Manchesterista, vaan koska hän 300 vuotta sitten eläessään loi tämän yhteisön ja hänessä oli vakaumus, johon en välttämättä täysin pysty samastumaan tai joka ei ohjaa omia askeleitani maailmassa.
– Se oli koko urani suurenmoisin haaste – ja se ojennettiin minulle hopeatarjottimella, Seyfried jatkaa. – Se tuntui absurdilta ja mahdottomalta, mutta niin vain Mona teki sen. Samalla tavalla tapahtui myös Ann Leelle. Kun hän julisti mitä halusi tehdä: luoda tämän utopistisen yhteiskunnan, jossa sukupuolet ja rodut olisivat tasa-arvoisia, ihmiset pudistelivat päätään: ”Mahdotonta, ei tule tapahtumaan.” Ja hän hitto vie pisti sen tapahtumaan!
Ei hassummin ”shaker-musikaalilta”, ei ollenkaan hassummin.
Teksti: Marta Bałaga, Venetsia. Kuvat: Searchlight.