Ana de Armas joutuu Oscar-ehdokkuuden jälkeenkin todistelemaan, ettei ole tähdenlento – Bond-roolissa tahattomasti ripaus toista hahmoa

Hollywood on vaikea työpaikka.

Julkaistu:

Variety uutisoi haastattelusta, jonka näyttelijä Ana de Armas vastikään antoi. Hän kertoi muun muassa, että 007 No Time to Die -elokuvan hahmossa on tahattomasti mukana ripaus Marilyn Monroeta, jota hän näytteli Blonde-elokuvassa.

Blonden kuvaukset loppuivat perjantaina ja Bondin kuvaukset alkoivat maanantaina. Minulla oli 48 tuntia aikaa ravistaa se monumentaalinen hahmo harteiltani”, de Armas sanoo.

Blonde toi de Armakselle Oscar-ehdokkuuden parhaasta naispääosasta. Näyttelijä kuitenkin sanoo, ettei ehdokkuus muuttanut juurikaan mitään.

”Jotkut ajattelevat, että se oli sattumaa, että pystyin tekemään roolin vain vahingossa. On edelleen sellainen tunnelma, että minun pitäisi todistaa itseni jotenkin.”

Lue myös: Marilyn Monroe -kohuelokuvan ohjaaja kritiikistä: ”Se on outoa, koska hän on jo kuollut”