Angry Birds -mobiilipelillä maailmaa valloittava Rovio on tekemässä vihaisista linnuistaan animaatiosarjaa. Angry Birds -elokuva kuitenkin odotuttaa itseään ainakin vuoteen 2015 asti.
Rovion animaatiosta vastaavan Nick Dorran mukaan tulossa on viikoittainen, 52 jakson animaatiosarja kaikille mahdollisille alustoille.
Sarjalla yhtiö haluaa pitää mobiilipelin nykyiset fanit kiinnostuneina vanhasta tuotteesta ja samalla hankkia uusia yleisöjä Angry Birdsille niistä, jotka eivät vielä ole peleistä innostuneet.
Suomilintujen taivalta liikkuvan kuvan viihdemaailmassa helpottaa animaatiostudio, jonka Rovio osti viime vuonna. Dorran mukaan yhtiön suuntana onkin keskittyä jatkossa enemmän pelin hahmoihin kuin lintujen aktiiviseen sinkoiluun kuvaruudun poikki.
Angry Birdsit laajensivat repertuaariaan elokuvien pariin löyhästi jo viime vuonna tekemällä yhteistyötä Rio-animaatioelokuvan lintujen kanssa Angry Birds Rio -pelissä.
Kuva Rio-elokuvasta (2011).
Lähde: BBC