Virpi Suutari ja Susanna Helke tapasivat Taideteollisen valokuvataiteen osastolla 1990-luvun alussa ja ovat sittemmin tehneet 7 yhteistä dokumenttielokuvaa. Töitä yhdistää jäljen laadukkuus niin kuvauksessa, leikkauksessa, henkilöohjauksessa kuin äänisuunnittelussa. Retrospektiiveilläkin huomioidun ohjaajaparin elokuvat on nyt koottu yhteisjulkaisuksi.
Suutari ja Helke ovat luonnehtineet elokuvantekoaan ”arjen arkeologiaksi”. Tunnelmat, olotilat ja olemisen tavat nousevat heidän elokuvissaan tärkeämmiksi kuin syy-seuraussuhteiden etsintä tai yhteiskunnalliset analyysit.
Tekijäparin valokuvaustausta näkyy tavassa, jolla he rakentavat elokuviaan. He rikkovat cinéma véritén objektiivisuusvaatimusta asetelmallisuudella ja korostetun tehdyillä kohtauksilla. He hyödyntävät töissään paitsi dokumenttielokuvan moninaisia konventioita myös erilaisia fiktioelokuvan keinoja. Dramatisointi, käsikirjoittaminen tai henkilöohjaus eivät vähennä heidän elokuviensa dokumentaarista arvoa.
Helken ja Suutarin yhteinen lopputyö, puolituntinen Synti – dokumentti jokapäiväisistä rikoksista (1996) on tyylitelty, toteava katsaus seitsemän kuolemansynnin teemoihin. Harkitut, lavastetut kuvat alleviivaavat dokumenttielokuvan rakennettua luonnetta.
Pieni mestariteos Valkoinen taivas (1998) kuvaa kolmehenkisen Maljukovin perheen arkea nikkelikombinaatin saastuttamassa Montsegorskin kaupungissa. Intiimi ja runollinen elokuva herättää ihmettelemään ihmisten kykyä selviytyä ja löytää onni epäsuotuisissakin olosuhteisissa.
Hiljaisen humoristinen ja lämmin Saippuakauppiaan sunnuntai (1999) sijoittuu helsinkiläiseen lähiöön. Pian nelilapsiseksi kasvavassa Kurpan perheessä eletään omaan tahtiin, kuin ainaista sunnuntaita. Perheen isä Kari Kurppa kaapii elantonsa verkostomyynnillä.
Suutarin ja Helken läpimurto oli Kainuun nuorista työttömistä kertova Joutilaat (2001). Jussi-palkittu ja kansainvälisestikin huomioitu elokuva kuvaa Lötkön, Hapan ja Bodin kaventuneita tulevaisuusnäkymiä myötätunnolla. Nuorukaisten itseironinen leukailu tuo elokuvaan huumoria, joka puuttuu lähes täysin Suutarin tänä vuonna valmistuneesta Hilton!-dokumentista.
Pitkin tietä pieni lapsi (2005) luotaa ilmapiiriä 2000-luvun Suomessa lasten näkökulmasta. Maahanmuuttajien ja suomalaisten väliset suhteet avautuvat leikkien ja keskustelujen kautta. Kahden perheen lapset ystävystyvät ja luovat oman maailmansa, jossa Allahista ja Jeesuksesta voi jutella ihan tuosta vain. Kiistat ja törmäykset unohtuvat yhteisen tekemisen pyörteissä.
Kuva Joutilaista.
Niina Holm
Elokuvat ★★★★
Susanna Helke ja Virpi Suutari – Dokumentit. Suomi 1996–2005. Ohjaus ja käsikirjoitus Susanna Helke, Virpi Suutari. Ikäraja 12. Dvd. Julkaisupäivä 15.8.2013.