Dead Snow -elokuvalla (2009) säväyttänyt Tommy Wirkola on kiinnitetty tieteissarjakuvan filmatisointiin. Wirkolan on määrä sekä ohjata että muokata käsikirjoitus uusiksi Afterburn-elokuvaan.
Afterburn perustuu Scott Chitwoodin ja Paul Ensin sarjakuvaan, jonka tulevaisuusvisiossa auringonpurkaukset ovat muuttaneet suuren osan maailmasta mutanttien ja rosvojen asuttamaksi joutomaaksi. Tuhkan ja hävityksen alle on jäänyt korvaamattomia aarteita ja taideteoksia, joista rikkaat amerikkalaiset ovat valmiita maksamaan tuntuvan korvauksen. Afterburn keskittyykin joutomaan omiin indyihin, jotka uhkista välittämättä kilpailevat keskenään aarteenmetsästyksen tuottoisilla markkinoilla.
Wirkola korvaa Afterburnin ohjaajana pallille aiemmin kiinnitetyn Antoine Fuquan. Gerard Butlerin (300) jatko pääosassa riippuu tuotannon tulevasta aikataulusta.
Dead Snow oli norjalaisohjaajalle onnistunut käyntikortti laajemmille markkinoille, sillä Wirkolalta on ensi vuonna tulossa jo Gemma Artertonin (Tamara Drewe) ja Jeremy Rennerin (The Hurt Locker) kanssa tehty satumukaelma Hansel and Gretel: Witch Hunters.
Lähde: Heat Vision