Ei, valkokankaita ei valloita DOS-aikakauden 2 Fast 4 U – joka olisi oiva titteli Hurjapäät-kaahailusarjan 24. osalle – vaan Need for Speed, jo melkein 20 vuotta hengissä porhaltanut autopelibrändi.
Vuonna 1994 julkaistun Need for Speedin jälkeläiset ovat pitäneet vauhdikasta pelisarjaa hengissä aina tähän päivään asti. Sarja on tunnettu ökyluokan autoista ja enemmän ylenpalttisen kaahauksen kuin realistisen virityksen lipunkantajana.
Keväällä pelisarjan elokuvaoikeudet Electronic Artsilta hankkinut DreamWorks on nyt kiinnittänyt Breaking Bad -tv-sarjan näyttelijän, Aaron Paulin tulevan Need for Speed -elokuvan pääosaan. Paul on näytellyt myös elokuvissa, kuten K-Pax (2001) ja Viimeinen talo vasemmalla (2009).
Käsikirjoitusta vauhdintarpeelle työstävät veljekset John ja George Gatins. George on aiemmin toiminut tuottajana elokuvassa Aivan liian hotti (2010). Johnilta sen sijaan löytyy aiempaakin kokemusta elokuvien käsikirjoituksista. Johnin käsikirjoituksiin perustuvat muun muassa elokuvat Coach Carter (2005) ja Real Steel (2011).
Kiiltävien vauhtiraitojen menoa ohjaa Act of Valor (2012) -jännärin ohjannut entinen stunttimies Scott Waugh.
Need for Speedin on tarkoitus ilmestyä vuonna 2014.
John Gatinsin käsikirjoittama Lento, pääosassa Denzel Washington, saapuu Suomeen ensi vuoden maaliskuussa.
Kuva Need for Speed: Undercover -pelistä (2008).
Lähde: Empire