Brad Pittin ja George Clooneyn tähdittämä rikostrilleri Wolfs on noussut kaikkien aikojen katsotuimmaksi elokuvaksi Apple TV Plussassa.
Vielä viime syksynä elokuvan tarina ei näyttänyt yhtä valoisalta.
Syyskuussa 2024 Wolfs julkaistiin suoratoistoon syyskuussa, koska elokuvan tuottaneet Pitt ja Clooney eivät saaneet sille kunnollista teatterijakelua. Tämän jälkeen elokuvalle kaavailtu jatko-osa peruttiin.
Lue myös: Ohjaaja paljastaa, miksei Brad Pittin ja George Clooneyn tähdittämä uutuuselokuva saa jatkoa
Kaiken lisäksi Clooneyn ja Pittin huhuttiin saavan leffasta 35 miljoonaa dollaria mieheen. Clooney kiisti väitteen jyrkästi.
– Saimme miljoonia vähemmän kuin tuo. Eivät näyttelijät tienaa juuri koskaan tuollaisia summia. Sehän estäisi elokuvien teon täysin, Clooney kommentoi syyskuussa 2024.
Vaikka joissain arvioissa Wolfsia pidettiin ohimenevänä viihteenä, vastaanotto oli lopulta yllättävänkin myönteinen (Rotten Tomatoes: 67 % kriitikoilta, 72 % yleisöltä).
Heti julkaisuviikollaan Wolfsia katsottiin Apple TV Plussassa 435,5 miljoonan minuutin verran ja noin 4 miljoona kertaa, pelkästään USA:ssa.
Nykyään Jon Wattsin käsikirjoittama ja ohjaama elokuva on jo suoratoistopalvelun kaikkien aikojen katsotuin elokuva.
Lähde: Collider