Breaking Bad -elokuva saa ensi-iltansa syksyllä – katso teaser

Projekti pysyi pitkään salassa, mutta nyt saatiin ensimmäinen silmäys elokuvasta.

26.8.2019 10:11

Samoihin aikoihin kun Downton Abbey -elokuva tuo jatkoa pukudraamasarjan faneille, myös Breaking Badin faneja hemmotellaan kun kyseinen huumesarja saa jatkoa syksyllä elokuvan muodossa.

El Camino: The Breaking Bad Movie jatkaa siitä mihin vuonna 2013 päättyneen sarjan tapahtumat jäivät. Elokuvan pääosassa nähdään Aaron Paul Jesse Pinkmanina, joka pakenee uusnatsien vankeudesta.

Elokuvan on ohjannut ja käsikirjoittanut Vince Gilligan, jonka kädenjälkeä myös sarja on.

Netflix on vahvistanut elokuvan julkaistavan 11.lokakuuta 2019.

Teaser katsottavissa alla

Aiheesta uutisoi aiemmin muun muassa The Guardian

Lisää luettavaa