Bryan Cranston (Breaking Bad, Argo, Trumbo) on julkaissut tiukan kannanoton Lone Wolf -elokuvan rahoitusongelmiin liittyen.
Cranston ilmoitti, ettei hän aio palata kuvaamaan tai mainostamaan elokuvaa, ennen kuin jokaisen näyttelijän ja tuotantoryhmän jäsenen palkat on maksettu.
Lue myös: Bryan Cranstonistako Ryhmä-X:n tärkein jäsen?
”Jostain syystä rahaa, jonka piti olla talletettuna näyttelijöiden ja ryhmän Escrow-tileille (vakuutustili), ei laitettu ajoissa. Se pysäytti kuvaukset useaan kertaan”.
”Tällä hetkellä tehdään kovaa työtä rahoituksen keräämiseksi ja uskon, että se onnistuu kahdesta syystä:
Ensinnäkin, puuttuvat kohtaukset (noin kahden kuvauspäivän verran) ovat elintärkeitä tarinan kannalta.
Toiseksi, en aio tehdä mitään elokuvan mainostamiseksi ennen kuin jokainen näyttelijä ja ryhmän jäsen on saanut täyden palkkansa. En aio myöskään palata kuvauksiin ennen kuin näin tapahtuu”, Cranston kirjoitti.
Lue myös: Tänään tv:ssä: Breaking Bad -tähti Bryan Cranston tekee loistavan roolityön vuoden 2015 elokuvassa
Elokuvan tuotanto pysähtyi kuukausia sitten noin kahden miljoonan dollarin rahoitusvajeen vuoksi. Cranston kertoi saaneensa oman palkkionsa jo ennen viimeistä työkatkoa, mutta yllättyi kuullessaan, että suurin osa kuvausryhmästä ja osa näyttelijöistä jäi ilman palkkaa.
Mark Pellingtonin ohjaama Lone Wolf kertoo merijalkaväen ex-sotilaasta (Lily Gladstone), joka kamppailee päihderiippuvuuden kanssa. Palkkasoturi (Cranston) värvää hänet salaiseen hallituksen operaatioon, jonka tarkoituksena on toteuttaa poliittinen murha.
Lähde: Deadline