Twilight-elokuvista tuttu Cam Gigandet on mukana Free Ride -indiedraamassa, jonka naispääosassa nähdään Anna Paquin (X-Men, True Blood -sarja).
Free Ride on samalla ensimmäinen Paquinin tuotantoyhtiö SCAMPin tuottama elokuva.
Tositapahtumiin perustuvassa elokuvassa Paquinin esittämä kaltoin kohdeltu yksinhuoltajaäiti muuttaa lastensa kanssa Floridaan 1970-luvun värikkäällä aikakaudella.
Gigandet on kiinnitetty Paquinin hahmon uuden ihastuksen rooliin.
Elokuvan ohjaa melko kokematon Shana Sosin. Aiemmin lähinnä lyhytelokuvien kanssa työskennellyt Sosin on myös käsikirjoittanut elokuvan.
Sosinilta on ennen Free Ridea tulossa myös Girls! Girls! Girls! -elokuva, jossa hän on myös vastannut sekä ohjauksesta että käsikirjoituksesta. Kolmoistytöt on parhaillaan jälkituotannossa.
Paquin on nähty valkokankailla vastikään tänä keväänä Scream 4:ssa.
Gigandet nähtiin kesällä Priest-elokuvassa ja seuraavaksi Twilightin päätösosan ensimmäisessä puolikkaassa, Twilight – Aamunkoi, osa I -leffassa, joka saa Suomen ensi-iltansa 18. marraskuuta.
Kuvassa Gigandet scifi-kauhussa Pandorum (2009).
Lähde: Variety
Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.