HBO Maxin valikoimassa on nyt elokuva Old Guy (2024).
Ikääntyvä palkkamurhaaja (Christoph Waltz) joutuu opettamaan nuorempaa lahjakkuutta (Cooper Hoffman), kun työnantaja aikoo korvata vanhan kaartin uusilla tekijöillä. Kun kaksikko huomaa tulleensa petetyiksi, he liittoutuvat ja muodostavat tappavan tiimin, jonka seuraava kohde on heidän petturipomonsa.

Näyttelijöinä Waltzin ja Hoffmanin lisäksi Lucy Liu, Ryan McParland, Ann Akinjirin, Jason Done, Tony Hirst, Kate Katzman, Conor Mullen sekä Rory Mullen. Ohjaajana Simon West. Hän on työskennellyt pääasiassa toimintaelokuvien parissa ja ohjannut muun muassa leffat Con Air (1997), Lara Croft: Tomb Raider (2001), The Mechanic (2011) ja The Expendables 2 (2012).
Rotten Tomatoes -sivustolla 27 prosenttia arvosteluista on myönteisiä, ja keskiarvoksi muodostuu 4,7/10. Sivuston yhteenvedossa todetaan, että Old Guy ei onnistu hyödyntämään päteviä näyttelijöitään, vaan jää kaavamaisen käsikirjoituksen ja väsyneen toteutuksen jalkoihin.
Elokuva sijoittuu Pohjois-Irlantiin, mutta se ei käsittele puolisotilaallisia ryhmiä, vaan keskittyy palkkamurhaajiin ja heidän toimintaansa. Alla traileri.
Lähde: Wikipedia
Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.