Dome Karukosken ohjaama romanttinen draamaelokuva Rakkautta ja virtahepoja saa ensi-iltansa elokuvateattereissa perjantaina 25. syyskuuta 2026. Elokuvan virallinen traileri on nyt julkaistu.
Elokuvan päärooleissa nähdään Pihla Viitala ja Aku Sipola. Mukana on myös laulaja Jenni Vartiainen, jolle elokuva on näyttelijädebyytti. Muissa rooleissa esiintyvät muun muassa Kristo Salminen sekä syksyllä edesmennyt Tomi Alatalo. Elokuva perustuu kirjailija-käsikirjoittaja Emmi-Liia Sjöholmin Virtahevot-romaaniin.
Tarina sijoittuu kreikkalaissuomalaisiin häihin, joissa kaksi toisilleen tuntematonta ihmistä kohtaa keskellä omia eroprosessejaan. Vielä naimisissa oleva muusikko Touko tuntee vetoa juuri eroamassa olevaan Eevikseen. Häissä on paikalla myös Toukon vaimo, tunnettu laulajatähti Leena, joka huomaa heidän välisensä jännitteen. Yhden illan aikana käydyissä keskusteluissa käsitellään muun muassa vanhemmuutta, lapsettomuutta, seksiä, eroja, avioliittoa ja rakkautta.
Lue myös: Näin tehdään Netflix-hitti Suomessa – Dome Karukoski paljastaa, kuinka Pikku Siperia syntyi
Pihla Viitala kertoo elokuvayhtiön tiedotteessa paluustaan Kreikkaan: ”Näyttelin 14 vuotta sitten kreikkalaisessa elokuvassa. Oli mielettömän ihanaa palata kauniiseen Kreikkaan!” Hän kuvailee yhteistyötä Jenni Vartiaisen kanssa luontevaksi: ”Meillä on Jennin kanssa sama huumorintaju! Jennille kameran edessä oleminen on luontaista ja hänellä on valtava karisma.”
Aku Sipolaan Viitala tutustui vasta kuvauksissa. ”Akun kanssa jaoimme elämäntarinoitamme, ja loimme täten kahdenkeskistä luottamusta. Aku on lempeä ja herkkä. En tiennytkään, kuinka hyvä laulaja hän on! Onneksi laulu taltioitui myös elokuvaan.”
Ohjaajasta Viitala toteaa: ”Dome on energinen ja kokenut ohjaaja, joka tietää mitä haluaa.”
Katso traileri alta.
