Dredd-elokuva oli monien sarjakuvan fanien mielestä erittäin onnistunut filmatisointi – etenkin verrattuna aiempaan elokuvaan, jossa näytteli Sylvester Stallone. Episodi antoi Dreddille arviossaan täydet viisi tähteä.
Nimiroolia näyttelevää Karl Urbania pidettiin erinomaisena valintana yrmyn ja brutaalin lainvalvojan rooliin. Dredd ei kuitenkaan kelvannut suurelle yleisölle. Elokuva tehtiin 45 miljoonan dollarin budjetilla, mutta maailmanlaajuiset lipputulot jäivät vain noin 35 miljoonaan. Jatko-osan uumoiltiinkin olevan sen takia haudattu, mutta Karl Urban ei luovuta.
Urban oli keskustellut Dreddin käsikirjoittaja-tuottaja Alex Garlandin kanssa aiheesta ja todennut, että jatko-osa on edelleen mahdollinen. Urbanin mielestä elokuvalla on suuri fanijoukko, jonka avulla Dredd 2 voisi toteutua.
– Fanien voima voi herättää projektit kuolleista. Niin tapahtui esimerkiksi Star Trek -televisiosarjan kohdalla. Kolmatta kautta ei aiottu tehdä lainkaan, mutta kun fanit alkoivat kampanjoida aiheesta ja kirjoittaa kirjeitä tekijöille, sarjaa jatkettiin, Urban kertoo Collider-verkkosivustolla.
Jäämme odottelemaan, tuottaako Urbanin kampanjointi tulosta.
Linkki: Episodin arvio elokuvasta Dredd
Lähde: Collider
(Episodi/JH)
Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.